Näkökulma: Nuorten Leijonien ylle asetettiin ruma leima – eikä se kadonnut minnekään

7:15
Videolla juttua Suomen ja Ruotsin pronssiottelusta.

Mitä Suomen turnauksesta jäi käteen jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa? MTV Urheilun toimittaja Ilari Savonen perkaa annin.

Nuorten MM-kisat ovat raaka osoitus siitä, missä kunkin maan jääkiekko menee tällä hetkellä. Turnaus on edelleen käytännössä kaikkien parhaiden pelaajien turnaus.

Suomi oli voittanut mittariturnauksen kolmesti viimeisen kuuden vuoden aikana. Yhteenveto on hyvin yksinkertainen. Suomi on jääkiekon suurmaa.

Tämän kehyksen takia nuorten MM-kisat 2020 olivat surkea näytös Suomelta. Onnistujat olivat harvassa.

Iso kysymysmerkki lähtee Suomen Jääkiekkoliiton suuntaan. Nuoret Leijonat on liiton selkeä kakkostuote. Miksi sen ohjaksiin valjastettiin todella kyseenalainen kippari?

Raimo Helmisen valinnalla ja vain vuoden mittaisella sopimuksella projektin ylle tuli ruma leima.

Välikisat.

Leima vain kasvoi, kun Suomen valmennuksen todelliset kasvot alkoivat hahmottua turnauksen edetessä.

Suomi selvisi mitalipeleihin siksi, koska se turvautui yhden pelin ajan suomalaisen jääkiekkoilun pohjimmaiseen identiteettiin. Suomi pelasi silloin yhteistyöjääkiekkoa.

Siis yhden pelin. Miten ihmeessä näin voi käydä?

Siten, koska kukaan ei valvonut jatkumoa. Laiva ilman kapteenia.

Raimo Helmisen valmennuksessa oli monta hämmentävää piirrettä. Alun perin valmennuksessa piti olla mukana Tommi Miettinen, joka nimettiin SM-liigaseura KalPan päävalmentajaksi. Pesti peruuntui.

Kuka oli nyt se, pelillinen apuri, joka auttoi "Raipea"? Erik Hämäläinen? Ei. Tuomo Ruutu? Ei. Ruutu oli, kuten viime vuonna, iso apukäsi pelaajien suuntaan.

Raipe jäi pahasti yksin. Onneksi A-maajoukkueen Jukka Jalonen oli paikalla. Jalonen antoi valmennusryhmän ulkopuolelta Helmiselle tukea.

Tuki ei vain välittynyt kunnolla kaukaloon. Suomen pelistä jäi hyvin hämmentävä vaikutelma. Hyvät aihiot olivat vähissä, niissä peleissä, joissa vastustaja oli edes jonkinlainen mittari. 

Yhtäkkiä keskiöön nousi pelaajien keskinäinen palaveri. Suomipojat siis päättivät keskenään, että nyt pelataan niin kuin moni on tottunut pelaamaan kotoisissa olosuhteissa. Eli sitä peliä, millä Suomi oli niittänyt menestystä aiempien nuorten mestaruuksien ja aiempien miesten MM-kultien yhteydessä.

Selkäranka oli kuitenkin ohut. Kun Suomi kohtasi vaikeuksia, peli palasi taas siihen pisteeseen, mihin valmennus oli ohjannut laivaa. Yksirytmistä nopeaa pystysuunnan jääkiekkoa, jota värittivät haluttomuus ja kurittomuus.

Lopputulos heijastui yksilökeskeisyytenä. Ei tämä ole kuitenkaan todellinen ongelma tai vastaus. Isoin ongelma oli se, että yksilöt saivat tehdä ihan mitä huvittaa. Missä olivat selkeät raamit?

Tässä yhteydessä ei voi puhua individualismin kulttuurista. Toimiva yksilön vapaus on se, kun yksilö saa tuoda omaa erikoisosaamista vahvan systeemipohjan päälle. Tämä yhtälö ei toteutunut Tshekeissä.

Pelillinen puoli ei ollut Nuorten Leijonien ainut synti. Suomi teki matkan varrella hyvin kyseenalaisia päätöksiä.

On turha edes syyttää kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n älyvapaata 20+3-passisysteemiä. Fakta oli se, että tuo päätös koski kaikkia. Suomi teki tyhmänrohkean päätöksen, kun se leimasi kaikki kisapassit heti kättelyssä. Sitten tuli vastaan se, mihin olisi pitänyt osata varautua.

Rasmus Kupari ei ole edes mikään sateentekijä, mutta hän oli tälle joukkueelle selkeä vahvistus. Hänen poissaolo sekoitti pakkaa. 11 hyökkääjän systeemi ajoi sekaannuksen keskelle.

Ei Suomi olisi edes tarvinnut kahdeksaa puolustajaa. Nyt valmennus ja johtokunta voivat syyttää vain itseään siitä, että he nojasivat vanhaan malliin, joka toteutettiin aivan eri säännöillä. Eli viime kevään A-maajoukkueen ratkaisuun, jossa kaikki kisapassit leimattiin jo turnauksen alla. Silloin Jukka Jalosella oli käytössään 22 kenttäpelaajaa. Miehistöä pystyi muokkaamaan tarpeen vaatiessa.

Sen lisäksi matka jätti yllensä muitakin kysymysmerkkejä. Miksi kuumia pelaajia peluutettiin niin vähän? Esimerkkinä Aatu Räty. Miksi hän jäi niin vähälle vastuulle, vaikka hänen peliesitykset puhuivat toista?

Miksi HIFK:n huippulupaus Anton Lundell pelasi välieräottelun yhteydessä liigapelin HPK:ta vastaan? Syitä voi pyöritellä mielin määrin, mutta nyt ulkopuolelle välittyi hyvin kyseenalainen vaikutelma. Eikö Nuoret Leijonat ollut taho, johon olisi kannattanut valjastaa, jopa pienellä riskillä, se oma kultakimpale?

Helmisen aikakausi, lyhyt sellainen, ei pilaa Suomen tulevaisuutta. Luojan kiitos. Antti Pennanen palauttaa toimintaan ryhdin. Mutta silti tämä siirtymävaihe olisi voitu hoitaa paljon tyylikkäämmin.

Tämän projektin kohdalla tuli vaikutelma siitä, kuinka Suomi on hävinnyt turnauksen jo etukäteen.

USA-peli antoi lupauksia paremmasta. Viikonloppuna nekin toiveiden rippeet katosivat kuin tuhka tuuleen. Pelaajat puhuivat siitä, kuinka Suomi pelasi "ihan hyvin" Ruotsia vastaan. Ainut ongelma oli se, että Ruotsi ei kiinnostanut tipan tippaa pronssit.

Poissaoloista (Kaapo Kakko, Lundell ja Kupari) tuli tekosyitä, koska pelitapa ei tarjonnut minkäänlaista kilpailuetua. Tämä johti siihen, että yksilöt yrittivät kannatella ydintuotetta kaiken saavuttamishalun keskellä.

Eihän siitä tule mitään, kun puhutaan 18-20-vuotiasta pelaajista, jotka voi laskea vielä puoliammattilaisiksi. Oliko mikään yllätys, että lopputuloksena oli virheiden sarja?

Kaikki näyttivät huonoilta.

Ei mikään ihanteelinen lopputulos.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja