Näkökulma: Mikko Rantanen ehti jo unohtua

Mikko Rantanen on osoittanut NHL:n pudotuspeleissä, että johtavat pelaajat ovat valmiita kevään ratkaisuotteluihin vaikeista lähtökohdista huolimatta, kirjoittaa MTV Urheilun Ossi Karvonen. 

Mikko Rantanen oli kiistatta NHL:n kovin suomalaisnimi syyskaudella. Colorado-hyökkääjä hallitsi pitkät pätkät liigan pistepörssiä ja mätti taululle lukuisina iltoina useamman tehopisteen saldoja. Syyskauden saalis oli 40 ottelusta tehot 17+45=62.  

Kevätkaudella tilanne hieman muuttui. Rantanen koki pienen tällin tammikuussa ja isomman maaliskuussa, mikä piti hänet sivussa aina pudotuspelien alkuun saakka. Lisäksi Coloradon valmennusjohto teki ketjukokeiluja, ja Rantanen sai rinnalleen myös uusia miehiä Nathan MacKinnonin ja Gabriel Landeskogin sijaan.

Tammikuun alusta lähtien Rantanen teki 34 runkosarjaottelussa "vain" 14+11=25 pistettä. 

Ja kun samaan aikaan Aleksander Barkov yltyi hurjaan tehotehtailuun ja ohitti Rantasen suomalaispörssissä, suurin suomalaismielenkiinto siirtyi Barkoviin sekä Carolinan Sebastian Ahoon ja Teuvo Teräväiseen

Kärjistäen, Rantanen ehti tavallaan jo unohtua runkosarjan loppupuolella, kun hän paranteli vammojaan. 

Rantasen, Coloradon ja suomalaisten kiekkofanien onneksi Avalanche selviytyi niukasti pudotuspeleihin. Seurassa jännitettiin sitä, pystyykö suomalaissentteri pelaamaan Stanley Cupista – ja ennen kaikkea, millä tasolla.  

Tämä taso on nähty neljässä ensimmäisessä Calgary-ottelussa. Toisessa kohtaamisessa Rantanen syötti Coloradon voiton ratkaisseet osumat, kolmannessa hän nakutti pinnat 1+1 ja neljännessä suomalaistähti iski Avalanchen 2-2-tasoituksen ja voittomaalin jatkoajalla.  

Ainoastaan Rantanen tietää täysin oman terveystilanteensa, mutta jo kolmen viikon tauko peleistä juuri ennen kauden tärkeintä jaksoa voisi suistaa monen pelaajan väärälle raiteelle. 

Rantanen sen sijaan tietää, mitä häneltä odotetaan. Ja johtavana pelaajana hän tekee sen. Nyt hän ei pääse enää unohtumaan. 

10:00
Tulosruudun lähetys keskiviikko klo 22.25

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja