Näkökulma: Mikko Iloselta jää valtava perintö suomigolfille – tehnyt samanlaisen pioneerityön kuin Jarkko Nieminen tennikselle

Uransa lopettanut Mikko Ilonen on antanut hienon perinnön suomalaiselle golfille – sekä kilpa- että harrastuskentille. MTV Urheilun Marko Leppänen puntaroi Ilosen merkitystä lajille. 

Tämän jutun kirjoittajan yhdennäköisyys Mikko Ilosen kanssa on herättänyt hämmästystä golfkentillä. Yhtään nimmaria ei sentään ole vielä tultu pyytämään. 

"Katso se ensimmäinen lyönti niin et sekoita enää meitä", kuuluu vakiovastaus. 

Aidon Ilosen saattaa bongata Suomen kentiltä useammin kuin aiemmin, koska hän päätti jättäytyä sivuun kilpagolfista. Päätös oli yllättävä, vaikka viime vuodet ovatkin olleet pettymyksiä. Hän on vasta 39-vuotias, mikä lasketaan golfissa vielä A-juniori-iäksi. 

Ilonen ehti nostaa suomalaisen golfin arvostuksen aivan uuden tasolle vuonna 2001 alkaneen ammattilaisuransa aikana.

Hän voitti European Tourin kisan viisi kertaa. Ilonen oli parhaimmillaan maailmanlistalla 37. vuonna 2014, jolloin hän voitti reikäpelissä Euroopan kiertueen mestaruuden. Se on huikea suoritus maassa, jossa tiiauspaikat ovat talvella kuukausikaupalla umpijäässä. 

Ilosen ura vertautuu Jarkko Niemiseen, joka oli parhaimmillaan tenniksen maailmanlistalla 13:s. Ilonen ja Nieminen ovat auranneet paikan maailmanlaajuisesti erittäin harrastetun yksilölajin kärkikahinoihin. 

Suomesta golfmaailman huipulle kehittyminen vaatii poikkeuksellista päättäväisyyttä. Eikä Ilonen ole mikään vanhan itäblokin tyylillä pikkulapsesta asti rakennettu sporttirobotti, vaan lähtökohdiltaan hyvinkin tavallinen lahtelaispoika, joka ei ala-asteen alussa meinannut löytää omaa lajiaan. 

Ilonen kertoi OlympiaCast-podcastissa, että hänet saatiin 10-vuotiaana houkuteltua puoliksi väkinäisesti golfkentälle. Hän tajusi nopeasti saapuneensa toiseen kotiin. Kolmen vuoden kuluttua hänellä oli jo taskussa ensimmäinen nuorten SM-mitali, 15-vuotiaiden sarjassa. 

Golf tarjosi myönteisessä mielessä "pakopaikan" nuorukaiselle, joka halusi oppia lisää omissa oloissaan. Ja laji oli riittävän vaikea, mikä piti mielenkiinnon yllä. 

Ilosen suorituksessa häkellyttävintä ei ole edes pelin taso, jolle hän ylsi. Golfin ammattilaismaailmaan murtautuminen vaatii pelillisten yksityiskohtien lisäksi rohkeutta syöksyä maailmalle tapahtumien keskipisteeseen.

Hyvällä ammattilaisgolfaajalla on verkostoituvan bisnesmiehen vaisto. Ilman sitä jäät ilman tasokasta peliseuraa harjoituskierroksilla. 

Jos lähestyminen on tärkeää väylällä, se on ihan yhtä tärkeää klubilla. 

Ilosen menestys on tarjonnut suomalaisille tarttumapinnan maailmalla harrastettuun lajiin. Ilosen pelit ovat olleet vuosien varrella hyvin yleinen puheenaihe golfklubeilla kautta menestyshullun urheilumaan. 

Ilosen myönteinen ja avoin esimerkki on ollut innottamassa nuoria mukaan lajin pariin. Tuskin ilman Ilosen pioneerityötä tällä kaudella Euroopan pääkiertue European Tourilla pelaisi viisi suomalaismiestä ja Ladies European Tourilla neljä naista. 

Varsinkaan "klubituuppariosastolla" on kuitenkin petraamista. Golfin harrastajamäärä kääntyi laskuun Suomessa vuonna 2014. Kenttiä on jouduttu sulkemaan, kun kannattavuus on laskenut. 

Ilonen on tehnyt omalla peliurallaan valtavan työn lajin eteen Suomessa. Ilosen kokemukselle, kansainvälisille suhteille ja persoonalle on käyttöä suomigolfissa vastaisuudessakin – ihan joka rintamalla. 

Lue myös:

    Uusimmat