Näkökulma: Markku Kanerva toimi oikein, kun hän jätti Roman Eremenkon pois Huuhkajista – kohta voidaan olla uuden kysymyksen äärellä

Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva päätti jättää Roman Eremenkon kokonaan pois EM-karsintaryhmästä. MTV Urheilun Marko Leppänen pitää päätöstä ryhdikkäänä. Tarina ei ole silti loppuluvussa. 

Ihannemaailmassa Roman Eremenko taituroisi Huuhkajien keskikentällä ja jakelisi oivaltavia murtosyöttöjä Teemu Pukille, joka sijoittaisi pallon täydellisesti ajoitetun juoksun päätteeksi vastustajan maaliin. 

Ihannekuva alkoi romuttua, kun Eremenko sai kahden vuoden pelikiellon vuoden 2016 syksyllä annettuaan kokaiinia sisältäneen näytteen dopingtestissä. 

Pelikiellon ja loukkaantumisten aiheuttamien poissaolojen aikana on alkanut tapahtua ihmeitä – Suomen jalkapallomaajoukkue on alkanut voittaa pelejä. 

Kanerva löi pisteen keskusteluille Eremenkon mahdollisesta liittymisestä Huuhkajiin. Eremenko sanoi, ettei ole nyt käytettävissä ja Kanerva linjasi sen jälkeen, ettei ota pelaajaa näihin karsintoihin lainkaan.

Eremenko kuuluisi taitojensa puolesta Huuhkajien aloituskokoonpanoon. Hänen taitoaan ja peliälyään olisi sinänsä perusteltua käyttää edelleen, mutta mutkikkaassa jalkapallomaailmassa kaikki ei mene niin yksinkertaisesti. 

Huuhkajat on löytänyt jämäkän konseptin, jonka yhtenäisyyttä ei ole syytä rikkoa millään tavalla. 

Kieli liimautuneena poskeen voi todeta, ettei Suomi tarvitse edes keskikenttäpelaajia. Teemu Pukki on niin kovassa vireessä, että hän käy itse ryöstämässä pallon puolustusalueelta ja kuljettaa sen vastustajan maaliin. 

***

Ainoa kauneusvirhe tapahtumaketjussa on se, että Eremenkon osallistuminen saatiin päätettyä lopullisesti vasta nyt. Rauha olisi pitänyt palauttaa taloon jo aiemmin. 

Kanerva sanoi silti, ettei Eremenkon koko ura Huuhkajissa ole ohi. Mitä jos Suomi selviytyy EM-kisoihin ja Eremenko haluaa mukaan?

Sitten vasta ollaankin soppakattilan äärellä. 

Lue myös:

    Uusimmat