Kommentti: HJK:n europeli näytti, miksi Huuhkajien kapteenia ei valittu maajoukkueeseen

Torstaina Jerevanissa kentällä nähtiin heikkovireinen Tim Sparv, josta ei tällä hetkellä ole pelillistä hyötyä Suomen A-maajoukkueelle, kirjoittaa MTV Urheilun toimittaja Ville-Veikko Valta.

Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteeni Tim Sparv on vuodesta toiseen näyttänyt epäilijöilleen. Hänen läpimurtonsa Huuhkajiin kesti aikansa, ja meni vuosia, kunnes viimeisetkin kriitikot alkoivat ymmärtää keskikenttäpelaajan voittavaa jalkapalloa.

Älykäs Sparv on aina onnistunut paikkaamaan hidasta liikettään hyvällä pelinluvullaan, sijoittumisellaan ja oikeilla ratkaisuillaan. Muiden pelaajien ohjaaminen kentällä on tullut siihen päälle ikään kuin bonuksena.

Viime vuosina hidastuneen ja loukkaantumisten väsyttämän Sparvin maajoukkueuran loppumista oli yleisesti ennakoitu tapahtuvaksi EM-kisojen jälkeen, mutta pelaaja itse ei ole missään vaiheessa osoittanut halukkuutta lyödä huuhkajanappiksiaan naulaan vielä tänä vuonna.

Itse EM-kisoissa Sparv näytti jälleen, miksi hän on ollut viimeisen vuosikymmenen ajan yksi maajoukkueen tärkeimmistä pelaajista. Äärimmäisen rikkonaisen kauden pelannut johtaja taisteli polvivaivaisena kisat läpi, eikä Suomi päästänyt maaliakaan hänen ollessa kentällä.

Nyt 34-vuotiaan pelaajan otteissa paistaa kuitenkin liikaa se rikkonaisuus, joka hänen uraansa on viime vuosina piinannut. Sparv valittiin pitkästä aikaa HJK:n avauskokoonpanoon torstai-iltana, kun Klubi vieraili Jerevanissa ja kohtasi armenialaisen Alashkertin Konferenssiliigassa.

65 minuuttia pelannut Sparv esiintyi kentällä heikkovireisesti ja sortui epätyypillisiin syöttövirheisiin, joista räikein lähetti Alashkertin pelaajan täysin vapaaseen maalipaikkaan. Sparvin maalivahti Hugo Kedolle tarkoitetun syötön saanut hyökkääjä José Embaló kiitti tarjoilusta ja tasoitti ottelun.

Vaikka Sparv sai kasattua itsensä nopeasti virheensä jälkeen, hän vaikutti keskittyvän seuraavien 40 minuutin ajan vain selviytymään ottelusta.

Vain päivää ennen HJK:n Alashkert-ottelua Suomen maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva joutui vastamaan kysymykseen siitä, miksi Sparv ei ole tuoreimmassa MM-karsintoihin nimetyssä ryhmässä mukana.

– Totta kai polvi on häntä vaivannut, eikä minuutteja ole tullut niin paljoa kuin olisin toivonut, mutta hän on osoittanut, että tilanne on parempi kuin viime syyskuussa. Tim on ollut meille tärkeä pelaaja myös joukkueen sisällä kapteenin ominaisuudessaan, mutta onhan se ihan selvä, että valitsen sellaiset pelaajat, joilla on nimenomaan kentällä myös käyttöä, Kanerva vastasi keskiviikkona.

Juuri nyt on kovin helppoa olla sitä mieltä, että kovatempoisessa ottelussa Ukrainaa vastaan nykyvireistä ja mahdollisesti puolikuntoista Sparvia ei ole järkeä laittaa kentälle.

Juuri nyt olisi myös helppo uskoa, että Sparvin upea ura maajoukkueessa on tulossa vääjäämättä päätökseen yhdessä käynnissä olevien MM-karsintojen kanssa.

Toisaalta huuhkajakapteeni on näpäyttänyt epäilijöitään urallaan aiemminkin, mutta uuden jyvän löytämiseksi hänen on päästävä pysyvästi eroon loukkaantumiskierteestään.

Lue myös:

    Uusimmat