Naisten ja miesten paidoissa napit ovat usein eri puolilla – mutta miksi?
Nappien sijoittelulle on käytännöllisiä ja historiallisia syitä.
Oletko huomannut, että naisten ja miesten napillisissa puseroissa napit ovat eri puolilla? Naisten paidoissa napit on ommeltu vasemmalle puolelle kun taas miesten paidoissa oikealle puolelle.
Tapa on melko historiallinen ja teorioita sille, miksi näin on alun perin alettu tehdä vaatteita valmistaessa, on monia ja kirjavia. Aiheesta ovat kirjoittaneet muun muassa The Sun ja Business Insider.
Miehet taistelivat ja naiset kasvattivat lapsia
Yksi selistys nappien sijainnille löytyy aikakaudelta, jolloin miesten yllättävät kaksintaistelut olivat yleisiä, naisten ollessa kotona hoitamassa perheen lapsia.
Miehillä asekäsi on usein juuri oikea, joten nappien ollessa oikealla käden saattoi sujauttaa kätevästi takin sisään asetta hamutessaan.
Ennen tuliaseiden yleistymistä syy saattoi löytyä myös miekoista. Jälleen oikeakätisyyden vuoksi miekka roikkui yleensä miehen vasemmalla puolella, mistä se oli näppärämpää tempaista oikealla kädellä tositoimiin. Jos napit olisivatkin vasemmalla, tempaistu miekka olisi saattanut ottaa kiinni napinläpeen.
Naiset taas pitivät vauvoja usein vasemman kätensä varassa, jotta pystyivät suoriutumaan oikealla kädellä saman aikaisesti kotiaskareista. Tämän takia naisten paidat suunniteltiin siten, että ne pystyttiin avaamaan ja sulkemaan juuri vapaana olevalla oikealla kädellä.
Napit piti saada auki yhdellä kädellä esimerkiksi rintaruokinnan helpottamiseksi.
Puhtaasti käytännöllisestä syystä
1300-luvulla yleistyneet napit olivat syntyaikoihinsa hyvin kalliita.
Ne, joilla oli varaa napillisiin vaatteisiin, eivät pukeneet itseään, vaan pukemisessa avustivat kamarineidot.
Yhden teorian mukaan naisten vaatteiden napit sijoitettiinkin vasemmalle, sillä suurin osa ihmisistä on oikeakätisiä ja suoraan edessä seisovan ihmisen on helpompi napittaa ne sillä tapaa.
Nappien sijoitusta on selitetty myös vaatteiden valmistajan kannalta käytännöllisestä syystä. Kun naiset alkoivat käyttämään perinteisten korsettien sijaan paitoja ja housuja, vaatteen valmistajat yrittivät vain erottaa toisistaan naisten ja miesten paidat.
Naisten paidoissa leikkaus on erilainen kuin miehillä.
Lue myös: Tiesitkö? Tästä M&M’s-suklaat ovat saaneet nimensä – tammikuussa 2022 makeisiin tehtiin muutos
Napoleon turhautui pilkkaamiseen
Hieman huvittavankin teorian mukaan naisten vaatteiden nappien sijoittamista vasemmalle olisi vaatinut itse Napoleon Bonaparte.
Ranskaa johtaneella Napoleonilla oli tapana poseerata oikea käsi paidan napinvälien väliin ujutettua. Ilmeisesti aikakauden naiset kuitenkin tapasivat pilkata tätä poseerausta kopioimalla samaa myös itse.
Joidenkin mielestä itsetietoinen Napoleon olisi määrännyt, että naisten vaatteissa napit ovat eri puolella, jotta pilkkaaminen loppuisi.
Älä pilaa vaatteitasi pesukoneessa! Tunnetko pesumerkinnät?
Lähteet: The U.S. Sun, Business Insider
Uusimmat
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
20:11
Vapaan Venäjän legioona väittää taistelevansa venäläisjoukkoja vastaan Belgorodissa
-
20:09
Risto E. J. Penttilä Blinkenin vierailusta: "Suomen kansainvälinen asema on nyt vahvempi kuin pitkään, pitkään aikaan"
-
20:01
Tämä mahdollisti Esapekka Lapin komean nousun kärkeen – riskitaktiikan taustalla yksi iso onnistuminen: "Ei ole Grönholm siellä"
-
20:00
Kaksi junaa törmännyt toisiinsa Intiassa: Ainakin 50 kuollut
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo tyrmistyy kommentista: "Olet tehnyt sen jo ihan itse"
-
19:41
Säveltäjä Kaija Saariaho on kuollut
-
19:15
Vieläkö muistat Haminan mursun? Eläin sijoitetaan Luonnontieteellisen museon paraatipaikalle – tältä se näyttää nyt
-
19:05
Esko Eerikäinen onnitteli äitiään syntymäpäivänä vanhojen kuvamuistojen kera: "Meidän suhde on erityinen, välillä kummallinen"
-
19:01
Uskomaton suoritus: Daryl yhdisti kaksi monelle supervaikeaa taitoa ja teki 13 sekunnin ennätyksen
-
18:59
SM-liigan finalistijoukkue kiskaisi loistosaaliin – järisyttävää jälkeä Suomessa takonut tähtipelaaja tekee paluun
-
18:54
Blinken lähetti Helsingistä tiukat terveiset Putinille – MTV seuraa sotaa
-
18:49
Esapekka Lappi nousi rallin kärkeen! Kalle Rovanperältä tuima veto kovassa kelissä – näin perjantai Sardiniassa eteni
-
18:23
Blinken: Venäjän hyökkäyssota on ollut strateginen virhe – MTV seuraa USA:n ulkoministerin vierailua Suomessa
-
18:14
Iran vapautti lisää länsimaisia vankeja belgialaisen avustustyöntekijän vanavedessä
-
18:08
Junalippujen hinta voi moninkertaistua, jos ei toimi ajoissa – tällaiset vinkit VR antaa matkustajille
-
18:03
Love Island -sinkkuja haastatellut viihdetoimittaja kertoo, ketkä kisaajista kiinnittivät hänen huomionsa: "Hänelle en alkaisi ryttyilemään"
-
Lataa lisää