Oletko tullut ajatelleeksi? Kuu on Australiassa "väärin päin"
Eteläisellä pallonpuoliskolla Kuukin näyttää erilaiselta.
Jos vietät koko elämäsi pohjoisella pallonpuoliskolla, Kuukin näyttää aina samalta. Lomamatkalla kaikki kuitenkin voisi olla toisin.
Eteläisellä pallonpuoliskolla, kuten Etelä-Amerikassa tai Australiassa, Kuu näyttää erilaiselta: se vaikuttaa olevan "väärin päin", kertoo Science Focus.
Miksi Kuu on Australiassa "väärin päin"?
Syy on yksinkertainen: jos seisot etelänavalla, pääsi on ylöspäin, mutta näin on myös pohjoisnavalla. Silti pääsi osoittaa kummassakin paikassa eri suuntaan.
Vaikka Kuu näyttää Maata kohti aina saman puolen itsestään, Kuun ulkonäkö vaihtelee riippuen siitä, mistä suunnasta sitä katsotaan.
– Meidän perspektiivistämme Kuu ja yötaivas on kiertynyt 180 astetta verrattuna ystäviimme pohjoisella pallonpuoliskolla, astronomi Jake Clark Etelä-Queenslandin yliopistosta kuvaili Science Alert -sivustolle.
Muutkin taivaankappaleet "muuttuisivat"
Se, mistä katsottuna Kuu näyttäytyy "väärin päin", riippuu toki katsojasta: australialaisen mielestä suomalaisten Kuu näyttäisi oudolta!
Forbes huomauttaa, että vaikka Kuu lienee esimerkeistä dramaattisin, myös muut yötaivaan tutut muodostelmat muuttuvat sijaintipaikoista riippuen.
Australian-matkallasi näkisitkin siis myös erilaisia tähtikuvioita kuin kotona Suomessa. Esimerkiksi Orionin voisit kuitenkin havaita molemmissa paikoissa.
Katso myös: Hupsista! Kuu lähti karkuun kuujuhlissa Kiinassa:
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää