Näistä syistä Uudenmaan rajan saa ylittää: työ, lapsen tapaaminen ja lähiomaisen kuolema

Hallitus aikoo eristää Uudenmaan, rajoitukset kestävät kolme viikkoa - ravintolat eivät mene vielä kiinni 4:26

Hallitus esittää Uudellemaalle tiukkoja liikkumisrajoituksia. Uudenmaan maakuntaan tulo ja sieltä poistuminen aiotaan kieltää. Uudenmaan maakuntaa koskevat liikkumisrajoitukset olisivat voimassa 19.4. saakka.

Hallituksen mukaan rajoituksista voidaan poiketa vain työssäkäynnin tai elinkeinon harjoittamisen osalta sekä esimerkiksi lapsen tapaamisoikeuden

tai lähiomaisen kuoleman vuoksi. Vapaa-ajan matkat esimerkiksi kesämökeille eivät ole riittävä syy ylittää Uudenmaan rajaa.

– Kyse on välttämättömästä työmatkaliikenteestä, sanoi pääministeri Sanna Marin (sd.) hallituksen tiedotustilaisuudessa myöhään keskiviikkona.

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan liikkujien on tarvittaessa pystyttävä antamaan selvitys liikkumisen tarpeellisuudesta.
Hänen mukaansa esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa on tehtäviä, joita ei voida tehdä etätyönä.

Ohisalo huomautti, että poliisi valvoo liikkumisrajoituksia ensisijaisesti neuvomalla, kehottamalla ja käskemällä. Jos nämä eivät tepsi, on mahdollisuus koventaa keinoja.

– Poliisi voi antaa valmiuslakirikkomuksesta sakkoja, mutta se on viimesijainen keino, hän sanoi.

Poliisihallituksen on määrä kertoa rajoitusten valvonnasta tarkemmin torstaina aamupäivällä.

Poliisi voi tarvittaessa pyytää virka-apua esimerkiksi Rajavartiolaitokselta tai Puolustusvoimilta. Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) sanoi, että näyttää siltä, että Puolustusvoimille on tulossa poliisilta virka-apupyyntö liikenteenohjaustehtävistä.

– Käytännössä kyseeseen tulisivat varusmiehet useista eri varuskunnista. Toiminta tapahtuisi poliisin johdolla.

Epidemia Uudellamaalla muuta maata pidemmällä

Pääministeri Marin painottaa, että esimerkiksi kesämökkipaikkakunnalle ei kannata jäädä.

– Kehotan ihmisiä palaamaan kotiin mökeiltä. Mökkipaikkakunnalla on vaikea välttää sosiaalisia kontakteja, hän totesi.

Hallituksen mukaan liikkumisen rajaus on välttämätöntä, koska epidemia on Uudellamaalla selvästi muuta maata pidemmällä ja muille alueille leviämistä halutaan hidastaa.

– Epidemian hidastaminen liikkumisen alueellisella rajoittamisella pelastaa ihmishenkiä, totesi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.).

Kiurun mukaan viikonloppuna saatiin viranomaisilta arvio, jonka perusteella liikkumisen rajoittaminen Uudeltamaalta on välttämätöntä.

Liikkumisrajoitukset eivät koske Uudenmaan sisällä tapahtuvaa liikkumista. Tästä huolimatta hallitus vetoaa voimakkaasti kansalaisiin, että tarpeetonta liikkumista vältetään kaikin tavoin.

Tavara-, rahti- ja jakeluliikenne jatkuvat huolimatta liikkumisrajoituksista. Sen sijaan juna- ja bussiliikenteeseen on tulossa lisää supistuksia, joskin työmatkaliikenne on tarkoitus turvata jatkossakin.

Hallitus antoi liikkumisrajoituksia koskevan valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnan käsiteltäväksi keskiviikkona. Rajoitusten on määrä astua voimaan 27. päivänä maaliskuuta eli perjantaina.

Marin vetoaa, että ravintoloiden asiakastilat suljetaan

Ravintoloita ei voida Marinin mukaan vielä poliittisella päätöksellä sulkea tänä viikonloppuna, sillä eduskunta on edellyttänyt hallitukselta täydentävää asetusta ja selvityksiä. Marinin mukaan nämä pyritään antamaan eduskunnalle niin pian kuin mahdollista.

– Nyt vetoan vahvasti siihen, että jo ennen tätä omatoimisesti ravintoloitsijat sulkisivat asiakaskäynneiltä omat tilansa.

Lue myös:

    Uusimmat