Naismaalivahti antoi pakit Playboylle ennen historiallista hetkeään NHL:ssä – unohtumatonta kiekkoperintöä jatkaa myös Pikkuleijonat pysäyttänyt jälkikasvu

Kanadalainen Manon Rheaume oli lähes päivälleen 28 vuotta sitten jääkiekkomaailman seuratuin henkilö. Tuolloin hänestä tuli ensimmäinen – ja edelleen ainoa – NHL-ottelussa pelannut nainen. 

Vaikka kyseessä olikin "vain" harjoitusottelu, tuolloin 20-vuotiaan Rheaumen erän mittainen urakointi Tampa Bay Lightningin maalilla 23. syyskuuta 1992 jätti jääkiekkoon merkittävän jäljen. 

– Se oli iso uutinen. Kaikki pohtivat sitä mahtuisiko hän lopulta joukkueeseen. Se oli hullua. Hän oli myös melko hyvä, joten se oli upea uutinen, Stanley Cupin Chicago Blackhawksille vuosina 2013 ja 2015 torjunut Corey Crawford muistelee. 

– Se antoi meille toivon pilkahduksen, toteaa olympiavoittaja Hilary Knight, joka inspiroitui kuultuaan Rheaumen saavutuksesta lapsuudessaan. 

Rheaume puntaroi NHL-visiittinsä merkitystä liigan verkkosivuilla maaliskuussa 2019. Hän pelasi myös toisessa harjoitusottelussa vuotta myöhemmin, syksyllä 1993. 

– Nyt tajuan kuinka iso asia se oli. Kun sain kutsun nuorena, kaikki tapahtui niin nopeasti, etten tajunnut millainen vaikutus sillä olisi ihmisiin ja historiaan. Menin sinne, sillä oli mahtavaa pelata korkeimmalla tasolla. Kun asiaa tarkastelee nyt, yksikään toinen nainen ei ole tehnyt sitä, yhdessäkään (Pohjois-Amerikan) neljästä suuresta ammattilaissarjasta, Rheaume kommentoi. 

– Vuosien saatossa lukuisat ihmiset ovat tulleet kertomaan minulle, että olen inspiroinut heidän tytärtään tai poikaansa tai siitä, että heillä on ollut juliste minusta seinällään. Ymmärrän, että tarinani on vaikuttanut moniin positiivisesti. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Syksyn 1992 ottelussa St. Lousia vastaan Rheaume torjui seitsemän laukausta ja päästi kaksi maalia. 

– Ajattelin aina, että ensimmäinen maali oli minulta paha virhe. Näin videon osumasta ensimmäisen kerran 20 vuotta myöhemmin. Maalintekijä Jeff Brownilla oli loistava lyöntilaukaus. Hän ampui lämärin b-pisteen kaarelta. Ei se ollutkaan hörppy minulta! Minulta kesti 20 vuotta tajuta se, mutta tiedätkö mitä, tein loistavaa työtä, Rheaume kertasi Sportsnetille vuonna 2015

– Kun astelin pukukopistä jäälle ensimmäiseen peliin, en ole koskaan jännittänyt niin paljon. Tuntui, että sydän jyskyttää ulos rinnastani. Mutta kaikista hienoin hetki oli se, kun astuin jäälle. Olin mukavuusalueellani, ja unohdin olevani NHL-ottelussa, unohdin fanit ja median. 

"Playboy ei sopinut arvoihini"

Rheaume oli tehnyt historiaa jo syksyllä 1991 pelattuaan ensimmäisenä naisena Quebecin alueen QMJHL-juniorisarjassa. Tämän visiitin jälkeen, juuri ennen Tampan tarjoamaa NHL-mahdollisuutta, Rheaumeen otettiin yhteyttä miestenlehti Playboysta. 

– Sanoin, etten todellakaan ole tekemässä sitä. He sanoivat lähettävänsä kuvia, joista näkisin, että voin pitää joitain vaatteita päälläni kuvauksissa. Ja kuvissa oli naisia, joilla oli päällään vain kravatti tai avonainen paita. Se ei sopinut arvoihini, joten en miettinyt kahdesti kieltäytymistä. 

– En välittänyt heidän tarjoamastaan rahasta, vaikka olisin tarvinnut rahaa tuolloin. Olin ottanut lainaa koulua varten. 

Rheaumen urotyöt kaukalossa aiheuttivat muitakin lieveilmiöitä, muun muassa kutsuja tv-ohjelmiin. 

– Minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka on David Letterman, kun sain kutsun hänen ohjelmaansa. Olen Quebecista, puhun ranskaa. Tajusin vasta vuotta myöhemmin, kuinka kuuluisia vieraita Lettermanin show'ssa on.  

Poikakin torjunut maailmanmestariksi

Rheaumen peliura oli lyhyt, sillä hän lopetti 26-vuotiaana Naganon olympialaisten jälkeen. Kanadan maajoukkuepaidasta muistoksi jäi kaksi maailmanmestaruutta ja olympiahopea.  

– Rehellisesti sanottuna, elämäni alkoi pyöriä täysin lapsteni ympärillä, kun sain heidät. Torjuin paljon tarjouksia vuosien saatossa, sillä halusin olla lasteni kanssa. 

Hän on kuitenkin pysynyt tiukasti jääkiekon parissa. Nykyisin Yhdysvaltojen Michiganissa asuva Rheaume on valmentanut tyttöjä ja poikia, ja hänen molemmat poikansa ovat maalivahteja. 

Rheaumen vanhempi poika, Dylan St. Cyr, 21, on voittanut kaksi yliopistomestaruutta Notre Damen paidassa ja MM-kultaa Yhdysvaltojen alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa vuonna 2017. 

St. Cyr valittiin parhaaksi maalivahdiksi turnauksessa, jonka finaalissa USA kaatoi Pikkuleijonat. 

– Olemme keskustelleet paljon pelin henkisestä puolesta. On hämmästyttävää, kuinka hän tekee monia asioita samalla tavalla kuin minä, vaikka emme ole puhuneet niistä, Rheaume totesi Dylan-pojastaan viisi vuotta sitten. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Rheaume on luotsannut vuosien varrella monia naisten tulevia arvokisamitalisteja, muun muassa hyökkääjä Kendall Coyne Schofieldia ja maalivahti Alex Rigsbya. Schofield hämmästytti nopeudellaan NHL:n tähdistötapahtumassa tammikuussa 2019.

– Minulla on ollut positiivinen vaikutus nuoriin tyttöihin. Se on tuottanut minulle eniten mielihyvää jääkiekon parissa, Rheaume summaa. 

Lue myös:

    Uusimmat