Naisilla on tänään lupa pukeutua hääpukuunsa – tässä syy!
Tänään työpaikoille, ruokakauppoihin ja ravintoloihin saattaa saapua naisia hääpuvuissaan. Syy tähän löytyy uudesta teemapäivästä, jota vietetään tänään: Käytä hääpukuasi -päivästä.
Keskiviikko 15.1.2014 on ensimmäinen kerta kun Emilia Heinosen lanseeraama Käytä hääpukuasi -päivä näkee päivänvalon. Tarkoitus on, että mahdollisimman moni suomalainen nainen sonnustautuisi erityisenä päivänä hääpukuun niin työpaikoilla kuin arjen rutiinien aikana. Heinonen toivoo, että suomalaiset osallistuisivat glamourintäyteiseen teemapäivään pilke silmäkulmassaan.
– Pukua voi käyttää yksin kotona, järjestää ystäville teemakutsut tai rohkeimmat voivat sonnustautua pukuunsa koko päiväksi töissäkin, Heinonen kertoo.
Useimmat avioliiton solmineet naiset panostavat hääpäivänään erityisesti pukuunsa, mutta harva keksii häiden jälkeen käyttöä toisinaan hurjankin kalliiksi tulleelle hääpuvulle. Heinonen uskoo ratkaisseensa toimettomana kaappien kätköissä roikkuvien hääpukujen ongelman.
– Nyt vihdoin sille löytyy joka vuosi luvanvaraista käyttöä ilman häpeää! Heinonen toteaa.
Kaikki voivat kokea päivän prinsessana
Myös naiset, jotka eivät ole naimisissa, voivat halutessaan toteuttaa teemapäivänä haaveensa hääpuvussa esiintymisestä.
– Pukeutuminen ei edellytä naimisissa oloa; puvun voi vuokrata, Heinonen kertoo.
– Kaikki eivät halua lainkaan naimisiin, mutta tahtovat osansa tuosta pukuhuumasta. Päivä antaa heillekin mahdollisuuden, Heinonen toteaa.
Heinonen tavoittelee lanseeraamallaan teemapäivällä sitä, että mahdollisimman monen suomalaisen suupielet kääntyisivät tammikuisena päivänä hymyyn.
– Uskon, että päivä antaa monelle paljon iloa ja hyvää mieltä. Palaute on ollut positiivista ja moni on aivan innoissaan, Heinonen kertoo.
Lue myös:
Heli Kuitunen, heli.kuitunen(at)mtv.fi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää