Naisen kotikadulle asennettiin yön aikana pysäköintikieltomerkki – auto hinattiin kylmästi pois, sakotkin tuli

Venäjältä vai Klaukkalasta? Järjetön hinaussuoritus päättyi rysäykseen 0:12
Järjetön hinausyritys päättyi rysäykseen.

New Yorkin liikennevirasto asensi naisen kotikadulle yön aikana pysäköintikieltomerkin ilman ennakkovaroitusta.

New Yorkin Queensissa asuva nainen parkkeerasi autonsa samaan paikkaan kotikadulleen, mihin hän oli jättänyt sen jo vuosikymmeniä. Aamulla hän heräsi siihen, että naapuri koputti hänen oveaan kertoakseen, että autoa hinataan pois.

Parkkikieltomerkit asennettiin aamuvarhain

Queensilainen Nicole Laveglia ei osannut aavistaa mitään kummallista, kun parkkeerasi autonsa tuttuun paikkaan tullessaan kuntosalilta kotiin. Seuraavana aamuna naapuri tuli kertomaan hänelle, että hänen autoaan hinataan pois.

Kaupungin liikennevirasto oli asentanut Laveglian kotikadulle aikaisin samana aamuna – ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta pysäköintikieltomerkit, eivätkä viranomaiset antaneet kadun varteen parkkeeranneille autonomistajille myöskään reagointiaikaa muutokseen.

Kaiken lisäksi Laveglia sai auton hinaamisesta 185 dollarin, eli noin 160 laskun sekä kaupanpäälliseksi 115 dollarin, eli noin 100 euron sakon.

– Tämä aiheuttaa päänsärkyä ja säätämistä. Tuntuu kuin minut olisi ryöstetty, Laveglia kommentoi CBS New Yorkille.

Liikennevirasto mokasi

Parin päivän kuluttua Laveglian auton poishinaamisesta, kyseiset kieltomerkit kaivettiin jälleen pois maasta. Kyseessä oli ilmeisesti ollut merkkien virhesijoittelu.

CBS New York tiedusteli myös kaupungin liikennevirastolta, mitä Laveglian epäkohtelun suhteen ollaan tekemässä, mihin he vastasivat, että ”hänen huolenaiheensa pyritään ottamaan huomioon”.

Laveglia sen sijaan yrittää taistella sakkoja vastaan oikeudessa ja pyrkii saamaan myös hinausmaksun takaisin. Kieltomerkit olivat selkeästi virheellisesti sijoitellut ja ovat jo poistettu, mutta asia aiheuttaa silti hänelle yhä päänsärkyä.

Lähde: Jalopnik

Lue myös:

    Uusimmat