Mainos

Roskakuskilla kiehui yli Helsingissä – jätti törkeän uhkausviestin Tapsan autoon

Helsinkiläismies löysi keskiviikkoaamuna autonsa tuulilasista ikävän yllätyksen.

Helsingin Herttoniemenrannassa asuva Tapsa hämmästyi löydettyään tuulilasistaan roskakuskin jättämän lapun. 

Kuljettaja oli närkästynyt hänen autostaan, joka oli pysäköity taloyhtiön parkkipaikalle. Parkkipaikalla on neljä invapaikkaa ja Tapsan Volvo oli pysäköity vasempaan reunaan. Aavistuksen ahtaan parkkitilan vuoksi auto on osittain roskakatokselle johtavalla, jalankulkijoille tarkoitetulla kulkuväylällä.

Miehen saamasta viestistä päätellen kuljettaja olisi halunnut ajaa jäteauton suoraan katoksen eteen, mutta suuttunut, kun auto ei olekaan mahtunut.

– Ensimmäiseksi olin hyvin hämmästynyt, että joku voi olla noin idiootti, että kirjoittelee tuommoisia asukkaiden autoihin. Toimeksiantajan autoon tosiasiassa, sillä asukkaat maksavat tilatun palvelun, Tapsa kertoo MTV Autoille.

Hän pitää roskakuskin vihanpurkausta asiattomana, mutta myös tarpeettomana. 

– Autoni oli ja on parkkeerattu täysin asiallisesti ja kaikin puolin oikein.

Hän suhtautuu uhkaukseen tosissaan, sillä hänen autoaan on ennenkin naarmutettu samalla parkkipaikalla.

– Viestin sävy on todella uhkaava – varsinkin kun autoani on usein tuossa kolhittu ja naarmutettu. Juuri nytkin auton kyljessä on pitkä naarmu, joka ilmestyi muutama viikko sitten, hän sanoo.

– Pyydän Helsingin poliisia tutkimaan, onko tässä mahdollisesti syyllistytty rikokseen, sillä tämä ei koske pelkästään minua. Jos asiaan ei puututa, on se kiusa koko tälle yhteisölle.

Lapun jättäjästä ei varmuutta

Kyseisessä osoitteessa jätehuoltoa hoitaa useampikin yritys. MTV Autot tavoitti Lassila & Tikanojan viestintä- ja markkinointijohtajan Hanne Mäkelän, joka kertoi, että heillä ei hyväksytä kyseistä käytöstä lainkaan. 

– Olemme selvittäneet asiaa, ja paikanninlaitteiden mukaan meidän automme ei ole ollut kyseisessä paikassa, Mäkelä kertoo neljän aikaan iltapäivällä. 

Emme tavoittaneet muiden jätehuoltoa alueella suorittavien yritysten edustajia.

***

Juttua päivitetty 14.10. klo 15:43: Mäkelä kertoo, ettei heidän autonsa ole ollut kyseisellä paikalla lainkaan. Aiemmassa versiossa hän kertoi ryhtyvänsä selvittämään asiaa.  

1:29

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.