Mainos

Naisen auto vietiin kotipihasta – palautettiin anteeksipyynnön ja bensarahojen kanssa

Yhdysvaltalaisnaisen auto joutui väärinkäsityksen vuoksi väärille teille, mutta tarina sai onnellisen lopun.

Ei liene kovin yleistä, että varastetuksi luulemasi auto löytyy pihastasi seuraavana päivänä anteeksipyynnön kera.

Oregonilaisen Erin Hatzin vanha Subaru katosi hänen pihastaan tiistai-iltana. Hän julkaisi valvontakameran kuvia sosiaalisessa mediassa ja toivoi pääsevänsä varkaan jäljille.

Yllätys oli suuri, kun hänen punainen Imprezansa löytyi keskiviikkona tutulta paikaltaan. Autoon oli jätetty lappu, jossa pahoiteltiin väärinkäsityksestä alkunsa saanutta episodia. 

Viestin kirjoittanut nainen kertoi, että hän oli pyytänyt ystäväänsä hakemaan autonsa. Kyseessä oli tasan samanlainen Subaru Impreza samassa naapurustossa, joten virhe oli ymmärrettävä.

Alla alkuperäinen viesti vapaasti suomennettuna.

Hei! Olen hyvin pahoillani, että varastin autosi. Annoin avaimen ystävälleni ja lähetin hänet hakemaan punaista Subaruani ja hän palasi takaisin sinun autosi kanssa. En nähnyt autoa kuin vasta aamulla ja tajusin, ettei se ollut minun. Tässä on hieman rahaa bensaan. Olen enemmän kuin pahoillani sinulle aiheuttamastani järkytyksestä ja mielipahasta. Jos haluat puhua asiasta vielä kanssani, olen Bernadett ja tässä on numeroni.

Oregonin poliisin mukaan joidenkin vanhojen Subarujen avaimet sopivat ristiin, mikä lieneekin suurin syy sille, että tällainen virhe saattoi ylipäätään tapahtua.

***

1:19

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.