Kerroimme aiemmin, miten brittilääkärit ovat joutuneet varoittelemaan naisia tunkemasta pikkutuhman muotoisia kylpypommeja vaginaansa. Lista asioista, joita ei kannata alapäähänsä tunkea, on kuitenkin pidempi, kertovat brittimediat Metro UK ja Independent.
Vaginaan ei pitäisi työntää esimerkiksi persiljaa, vaikka esimerkiksi Marie Claire -naistenlehti suositteli sitä artikkelissaan kuukautisten tulon nopeuttamiseen.
– Jos sinulla on vaikeuksia keksiä persiljaan perustuvia ruokalajeja, älä huoli – tehokkaimmat muodot ovat persiljatee ja persiljan työntäminen vaginaan, kirjoitettiin artikkelissa brittimedioiden mukaan.
Artikkeli on sittemmin poistettu, mutta Google-haku paljastaa, että monet muutkin ei-lääketieteelliset tahot kertovat persiljan toimivan keinona kuukautisten tulon nopeuttamiseen ja abortointiin.
Persiljan ajatellaan edistävän veren virtausta kohtuun ja aiheuttavan kohdun supistelua, mikä saisi aikaan kuukautisten tulon ja jopa keskenmenon. Persiljaa ei suositellakaan syötäväksi raskauden aikana – kuten ei näitäkään ruoka-aineita.