Nainen löysi ihastuksensa kirjoittaman lapun – järkyttyi pahasti

Ystävänsä veljeen ihastunut nainen koki kovan kolauksen itsetunnolleen löydettyään miehen tekemän listauksen naisen hyvistä ja huonoista puolista, kertoo Mirror.

Eräs nainen särki sydämensä löydettyään ihastuksensa kirjoittaman julman listan. Nainen avautui löydöstään Reddit-sivustolla.

– Olin ihastunut ystäväni veljeen, ja kaikki tukivat minua siinä ja kehottivat minua kokeilemaan, nainen kirjoittaa.

Mutta ystävysten yhteinen kokoontuminen päätyi sydämen särkymiseen.

– Eilen illalla olimme viettämässä aikaa ystäväni kotona, kun hänen veljensä oli poissa, ja löysimme paperilapun pöydältä. Siinä oli plussia ja miinuksia... minusta.

Naisen mukaan lista hyvistä puolista oli lyhyt. 

– Olen pienikokoinen ja olen "naispuolinen ihminen, joka saattaisi oikeasti haluta harrastaa seksiä" hänen kanssaan (yök). Miinuslista oli paljon pidempi, ja osui lukuisiin epävarmuuksiini. Hän pilkkasi hampaitani, ääntäni, kutsui minua ripustautujaksi (olen viettänyt aikaa hänen kanssaan kerran), ja tyttömäiseksi ja ärsyttäväksi, ja moneksi muuksi. Hän kirjoitti myös, ettei minulla ole "mitään suunnitelmia" (olen juuri paennut pitkästä, väkivaltaisesta suhteesta, ja muuttanut takaisin kotiin ja kamppailen traumaperäisen stressihäiriön kanssa).

– Hän kirjoitti myös tehtävälistän, joka sisälsi kohdan "ideoi tapoja saada joku muu tyttöystävä kuin [minä]".

Nainen kertoo, ettei hänellä ollut aavistustakaan miehen todellisesta luonteesta. Hän toteaa, että ihastus miestä kohtaan luonnollisesti katosi, mutta itsetunto koki kovan kolauksen.

– Tämä on äärimmäisen haavoittuvaista aikaa minulle jo valmiiksi, sillä olen juuri päässyt pois jostain kamalasta, ja collegen jälkeinen deittailu on minulle uutta. En vain voi uskoa, että joku voi kirjoittaa jotain niin lapsellista ja julmaa. Pitäisikö minun ottaa asia puheeksi hänen kanssaan? Mitä teen nyt?

"Julmaa ja uskomattoman lapsellista"

Ongelmaan tuli satoja vastauksia, joiden sanoma oli yksimielinen: mieheen ei kannata tuhlata enää enempää ajatuksiaan. Lisäksi moni pohti, oliko teko vain julma pila, sillä moisen listan väsääminen

– Pidä tätä tietoa lahjana, koska kuulostaa siltä, että sinua olisi sattunut paljon enemmän, jos olisit lähentynyt tämän mieslapsen kanssa, totesi eräs.

– Minusta olisi hauskaa, jos ruksisit yli sen "saattaisi haluta harrastaa seksiä" -kohdan pois, ehkä jopa kirjoittaisit 'ei kiitos' sen viereen, ja laittaisit lapun sinne, mistä sen löysitkin, ehdotti toinen.

– Näin miehenä voin vain olettaa, että tämä jätettiin sulle tietoisesti löydettäväksi. Se on julmaa ja uskomattoman lapsellista. Lupaan sinulle, että hän on onneton elämässään, kukaan oikeasti onnellinen ei tekisi moisia asioita, kirjoitti eräs mies.

Viimeisimpään vastaukseen ongelman esittänyt nainen osoitti kiitoksensa.

– En halua sanoa, että olen iloinen siitä, että hän on onneton (jos hän todella on), mutta valehtelisin, jos sanoisin, ettei ajatus siitä saisi omaa oloani hieman paremmaksi, nainen kirjoitti. 


Lähteet: Mirror, Reddit

***

Onko miesten ja naisten tunne-elämässä eroja? 8:25

Lue myös:

    Uusimmat