Nainen juoksi hyttysparven läpi – kuukauden kuluttua silmistä alkoi putkahdella oksettavia vierailijoita toinen toisensa perään
Tyypillisesti lehmiä riivaava loismato löytyi yhdysvaltalaisnaisen silmästä, kertoo Clinical Infectious Diseases -julkaisussa ilmestynyt tapausraportti.
Maaliskuussa 2018 nebraskalainen 68-vuotias nainen oli talvea paossa Kaliforniassa, kun hän huomasi oikean silmänsä ärsyyntyneen. Huuhdeltuaan sitä hanavedellä nainen huomasi, että hänen silmässään luikerteli sukkulamato.
Aivan kuin yksi silmässä lymyillyt loinen ei olisi ollut tarpeeksi kuvottavaa, nainen löysi silmästään vielä toisen liikkuvan madon. Seuraavana päivänä silmälääkäri veti naisen silmästä irti vielä kolmannen loisen.
Nainen lähti vastaanotolta ohjeenaan huuhtoa ärsyyntynyttä silmäänsä ja poistaa käsin mahdolliset sukkulamadot. Lisäksi hän sai lääkettä mahdollisten bakteeritartuntojen hoitamiseen.
Ärsytyksen ja vieraan esineen tunne molemmissa silmissä jatkui vielä naisen palattua kotiinsa Nebraskaan muutaman viikon kuluttua. Tällä kertaa silmälääkäri havaitsi lievän sidekalvotulehduksen, ei matoja. Pian lääkärikäynnin jälkeen nainen kuitenkin poisti silmästään neljännen sukkulamadon.
Syynä kärpäsparven läpi juokseminen?
Ällöttävän lisäksi mielenkiintoisen tapauksesta tekee se, miten sukkulamadot olivat mahdollisesti päätyneet naisen silmiin.
Potilas on maastojuoksija, ja kertoi juosseensa helmikuussa 2018 pieniä hyttysiä kuhisevan parven läpi. Parveen osumisen jälkeen naisen oli lätkittävä ötököitä pois naamaltaan ja syljettävä niitä suustaan. Tapaus sattui alueella, jossa paikalliset asukkaat pitivät karjaa ja hevosia.
Naisen silmästä löytynyt loinen paljastui laboratoriotesteissä Thelazia gulosa -parasiitiksi. Tyypillisesti lehmien silmissä loisivan parasiitin tiedetään tarttuneen ihmiseen vain kerran aiemmin.
On mahdollista, että loinen on tarttunut maastojuoksijan silmään tämän juostessa hyttysparven läpi. Raportin kirjoittajat arvelevat, että Thelazia gulosan lisääntyminen kesytetyn karjan joukossa voi olla syy siihen, että loinen tarttuu nykyään myös ihmisiin – joskin tapaukset ovat harvinaisia.
Silmään tarttunut loinen on hoidettava pikaisesti pois päiväjärjestyksestä, sillä pitkään jatkunut tartunta voi johtaa sarveiskalvon tulehdukseen, näön heikentymiseen ja jopa sokeutumiseen.
Lähteet: Clinical Infectious Diseases, IFL Science, Science Alert
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää