Yhdysvaltalaisnainen kuvasi nöyryyttävän lentomatkansa TikTokiin. Lennon päätteeksi nainen oli saatettu koneesta poliisikuulusteluihin vääränlaisen pukeutumisen takia.
Ray Lin Howard oli matkalla Seattlesta Fairbanksiin Alaskan Airlinesin reittilennolla, jossa nainen kokee joutuneensa syrjityksi kokonsa takia. Tapahtumista kertoo esimerkiksi CNN ja The Sun.
TikTokissa Ray käyttää nimeä @fattrophywife. Hän on ammatiltaan räppäri ja jakaa aktiivisesti sisältöä sosiaaliseen mediaan.
Ray kertoo, että hänelle oli tullut lennon aikana kuuma ja hän oli riisunut vaaleanpunaisen leopardikuvioidun puseronsa. Puseron alla naisella oli ollut tavalliset urheiluliivit. Viiden minuutin jälkeen lentoemäntä oli pysähtynyt Rayn kohdalle ja pyytänyt häntä laittamaan paidan päälle.
Ray oli totellut ja laittanut toisen puhtaan topin päällensä.
Lue myös: Naisen kärsivällisyys loppui lentokoneessa – sivuutti 30 vuotta voimassa olleen lain: "Minulla on ollut pitkä päivä"
Vatsa jäi paljaaksi
Hetkeä myöhemmin toinen lentoemäntä oli lähestynyt Rayta uudestaan.
– He tulivat takaisin ja sanoivat, etten voi käyttää kyseistä toppia, koska vatsani näkyi. Se oli heistä asiatonta, Ray kertoo TikTok-videolla, jota hän kuvasi lentokentän poliisien kuulustellessa häntä lennon tapahtumista.
Ray jakoi TikTokiin myös videon, jossa näyttää, mitä hänellä oli lennolla ollut päällä: lyhyehkö toppi ja mustat pöyräilyshortsit. Vaatteet jättävät osan naisen vatsasta paljaaksi. Ray oli ollut eri mieltä lentoemäntien kanssa. Hänen mielestään hänen vaatteensa olivat olleet tarpeeksi peittäviä lennolla, jossa hän pääsääntöisesti vain istui paikallaan.
