Näin voit ehkäistä kakkostyypin diabeteksen
Syö pienempiä annoksia ja kävele portaat. Siinä ovat jo ensiaskeleet kakkostyypin diabeteksen ehkäisyyn.
Kakkostyypin diabetesta voi ehkäistä. Ensimmäinen toimenpide on laihduttaminen.
– Kun ihminen laihtuu, keho pärjää vähemmällä insuliinilla, diabeteslääkäri Markku Saraheimo kertoo.
– On tärkeää lisätä liikuntaa. Sen ei tarvitse olla mitään suurta: jo puoli tuntia reipasta kävelyä päivässä ja viiden prosentin painon pudotus selkeästi puolittavat riskin sairastua.
Annoskoot liian suuria
Saraheimo pitää hälyttävänä sitä, että annoskoot ovat viime vuosina kasvaneet.
– Amerikkalaistutkimuksessa havaittiin, että ne ovat jopa puolitoistakertaistuneet. Jos 1980-luvulla yhdestä pasta bolognese -annoksesta saatiin keskimäärin 600 kaloria, niin nyt tuo määrä on noussut 800 kaloriin. Se on merkittävä muutos, Saraheimo sanoo.
Koska liikunta ei samanaikaisesti ole ainakaan lisääntynyt, yhä useamman ihmisen paino nousee.
Hissit pannaan
Saraheimon mielestä tarvittava liikunnan lisäys pitäisi löytää hyvin yksinkertaisista asioista.
– Niin kauan kuin sydän sen vain sallii, hissiä ei pidä käyttää. Oman auton sijaan pitää suosia julkisia kulkuvälineitä, polkupyörää ja kävelyä. Jos kuitenkin liikkuu omalla autolla, se kannattaa pysäköidä aina kauimmaiseen mahdolliseen paikkaan, jotta tulisi liikuttua edes jonkin verran.
– Ja kun aloittaa jonkun liikuntaharrastuksen, kannattaa aloittaa sellainen, jota voi harrastaa vielä kymmenenkin vuoden päästä, Saraheimo sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Uusimmat
-
07:01
Päivittäinen kipu varjosti Ilarin, 29, elämää – nyt ex-ammattiurheilija on osa jättimäistä suomalaisilmiötä: "Tässä pysytään"
-
06:55
Ainakin sata ihmistä kuollut hääjuhlassa Irakissa
-
06:50
Ilves kirouksen kourissa SM-liigassa – Antti Pennanen kommentoi merkittävää ongelmaa: "Se on todella vaikeaa"
-
06:45
Tuleeko MM-kalenteriin palaavasta kisasta Rovanperän näytös? Chilen rallissa suomalaiskuskille osuvat erikoisuutensa
-
06:45
Nämä ruoat voivat pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä – syötkö jo?
-
06:42
Kansalaisaloite Venäjän Maarianhaminan-konsulaatista keräsi 50 000 allekirjoitusta – etenemässä eduskuntaan
-
06:32
Hollywood-tuotannot lamauttanut käsikirjoittajien lakko päättyy
-
06:27
Neljän lapsen yksinhuoltaja etsii kuumeisesti uutta asuntoa Helsingin vuokrakurimuksessa: "Olen peloissani"
-
06:05
Niko Ranta-aho kertoo kirjassaan, kuinka sai kuulla Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin suhteesta – totuuden kertoi Martina Aitolehti
-
06:04
SM-liigan huutelukohussa rajuja epäonnistumisia, Lauri Marjamäen tulevaisuus tapetilla – Petteri Sihvoselta kova paljastus Kiekko-Espoosta
-
05:50
Tuomari: Trump yliarvioi omaisuuttaan miljardeilla saadakseen parempia sopimuksia
-
05:50
Mies keksi kavalan keinon kiertää ex-kumppaninsa sosiaalisen median estot – rakkaudentunnustukset perille 0,01 eurolla
-
05:37
Zelenskyi: Hyviä merkkejä nähtävissä – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Koulukiusaaminen on liian laimea sana – rikosilmoitus kannattaa tehdä matalalla kynnyksellä
-
05:11
Ammattiliittojen mielenilmaukset jatkuvat tänään – pääministeri Orpo tapaa työmarkkinajohtajia
-
23:43
Zelenskyi videopuheessaan: "Pakotteet eivät riitä pysäyttämään Venäjän aggressiota" – MTV seuraa sotaa
-
23:39
IEA: Sota Ukrainassa on vauhdittanut vihreää siirtymää
-
22:54
MTV Uutiset Detroitissa: Joe Biden kävi osoittamassa tukeaan lakkoilijoille – Trump syyttää suunnitelmiensa kopioinnista
-
22:20
Suomi väänsi savessa – arvokas voitto karmealta kentältä
-
22:05
Bruce Willisin vaimo kertoo miehensä tämänhetkisestä terveydentilasta: "Se on todella kaunis asia surun joukossa"
-
Lataa lisää