Diabetes on suomalaisten kansansairaus, jota sairastaa jopa puoli miljoonaa suomalaista. Silti siihen liittyy monia uskomuksia ja luuloja, jotka voivat jopa estää diabeteksen tehokasta hoitoa ja sitä kautta lisätä riskiä sairastua vakaviin lisäsairauksiin kuten sydänkohtauksiin tai aivohalvauksiin.
Seuraavien väittämien avulla voit testata oman tietämyksesi diabeteksesta ja sen hoidosta.
Diabeetikko ei voi syödä sokeria
TARUA
Diabeetikko voi käyttää tavallisella sokerilla makeutettuja tuotteita. Runsas sokerin nauttiminen voi kuitenkin aiheuttaa verensokerin heittelyä, eikä se sovi kenenkään terveelliseen ruokavalioon. On myös hyvä muistaa, että sokerittomista tuotteista ei automaattisesti ole diabeetikolle hyötyä − esimerkiksi sokerittomat leivonnaiset voivat olla jopa rasvaisempia kuin tavalliset tuotteet.
Diabeetikoiden täytyy syödä koko ajan
TARUA
Tyypin 2 diabeetikoilla verensokeri on yleensä liian korkea, eikä välipaloja siksi tarvita. Päivän ruokamäärä on yleensä hyvä jakaa kolmelle pääaterialle, sillä säännöllinen ateriarytmi auttaa verensokerin hallinnassa, ruoan ja lääkityksen yhteensovittamisessa sekä painonhallinnassa. Liikunnan yhteydessä verensokeri voi joskus laskea liian alas, ja silloin pieni välipala voi olla tarpeen.
Kaikki diabeetikot ovat ylipainoisia
TARUA
