Sekä Ukrainan että Venäjän siviiliväestön levottomuuden kasvu ovat avaintekijöitä sodan ratkeamisessa, George Friedman kirjoittaa.
Venäjän sotaretki Ukrainassa ei osoita merkkiäkään päättymisestä, toteaa nimekäs geopolitiikan asiantuntija ja strategi George Friedman kirjoituksessaan. Kumpikaan osapuoli ei näytä pystyvän päihittämään toista sotilaallisesti tai esittämään selkeää polkua rauhansopimukseen. Liittolaisiltakaan ei tipu riittävän suurta apua ratkaisevien taisteluvoittojen saavuttamiseksi.
Ajan myötä tunne voiton mahdottomuudesta käynnistää rauhanneuvottelut, mutta ei ennen kuin realiteetit siihen painostavat, strategi ennustaa.
Moni pakko voi lopettaa sodan
Friedman nostaa esiin neljä skenaariotyyppiä, jotka ovat menneisyydessä johtaneet sotien päättymiseen tilanteissa, joissa sotivien osapuolten johtajat eivät ole itse heittäneet pyyhettä kehään.
Sota päättyy, kun toiselta sotijalta loppuu materiaali sen jatkamiseksi. Näin kävi toisessa maailmansodassa Saksalle, joka ei kyennyt lopulta tuottamaan ja valjastamaan käyttöön riittävästi sotakalustoa valloitustensa jatkamiseksi tai niiden puolustamiseksi.
Toinen polku sodan loppumiseen kulkee taistelumoraalin kautta. Vaikka voitto olisi mahdollinen, sotiminen päättyy, kun sotilaat ja siviilit eivät enää suostu sietämään sotimisen taakkaa. Friedmanin mukaan näin kävi Yhdysvalloille Vietnamin sodassa, jota käytiin vuosina 1955–1975.
Mahdollisuus ratkaisuun koittaa myös silloin, kun osapuolella ei ole enää mitään toivoa sotilasvoiman radikaalista kasvusta ja kun ulkomaiden puuttuminen asiaan ei näytä mahdolliselta. Päinvastainen esimerkki muistuttaa, että Britannia selvisi toisesta maailmansodasta tietäen, ettei se pysty voittamaan Saksaa, mutta samalla luottaen Yhdysvaltain tulevaan interventioon.
Neljäs väylä sodan päättämiseen avautuu, kun siviiliväestö alkaa kokea tappion seuraukset siedettäviksi. Esimerkiksi toisessa maailmansodassa italialaiset myöntyivät liittoutuneiden miehityksen alle, Friedman mainitsee. Vastaavasti kansat jatkavat taistelua, jos häviön seuraukset ovat hirveät.
Siviiliväestöön vaikuttaminen korostuu
Friedmanin mukaan Ukrainan sodan päättymistä analysoidessa on otettava huomioon nämä kaikki tekijät – ja erityisesti siviilien tahtotila sodankäynnin jatkumisen suhteen.
Tällä hetkellä Ukrainan sota näyttää jatkuvan tasaisen verisenä ilman vihiäkään päättymisestä. Venäjälle virtaa tulivoimaa omista tuotantolaitoksista ja liittolaismaista, kuten Iranista. Ukraina taas saa merkittäviä aselähetyksiä länsimaista. Kummankaan avut eivät riitä toisen peittoamiseen. Tämän vuoksi sodan pitkittyessä siviilien moraali voi rapistua kummallakin puolen.
Friedmanin mukaan kumpikin osapuoli pyrkii minimoimaan vastapuolen siviilien pelon tappion seurauksista. Friedman ei avaa tätä tarkemmin. Hän kuitenkin huomioi, että niin kauan kuin ukrainalaiset pelkäävät häviötä Venäjälle, puolustussodan päättäminen on heille mahdotonta. Hyökkäävän Venäjän väestössä asia taas on toisin.
– Niinpä kaikkein todennäköisin lopputulos on rauhanneuvottelu, johon painostaa sisäinen levottomuus kummassakin maassa. Venäjällä on jo hieman levottomuutta, mutta Ukrainassa ei juurikaan. Venäläiset eivät ole onnistuneet sitä lietsomaan, joten heidän on ryhdyttävä entistä kovempaan terrorismiin, mikäli pystyvät, Friedman kirjoittaa.
Ilman siviilien levottomuutta kummallakin puolella rauhanneuvotteluja on turha odottaa, strategi näkee. Pakottavan elementin on oltava läsnä.
– Siispä avainkeinoja ovat ulkomaan siviiliväestön manipuloiminen, kotimaan väestön puolustaminen ja sellaisten uusien, käytännöllisten aseiden käyttöönotto, jotka tuottavat kipua mutteivät laukaise ulkomaista interventiota.