Sekä Ukrainan että Venäjän siviiliväestön levottomuuden kasvu ovat avaintekijöitä sodan ratkeamisessa, George Friedman kirjoittaa.
Venäjän sotaretki Ukrainassa ei osoita merkkiäkään päättymisestä, toteaa nimekäs geopolitiikan asiantuntija ja strategi George Friedman kirjoituksessaan. Kumpikaan osapuoli ei näytä pystyvän päihittämään toista sotilaallisesti tai esittämään selkeää polkua rauhansopimukseen. Liittolaisiltakaan ei tipu riittävän suurta apua ratkaisevien taisteluvoittojen saavuttamiseksi.
Ajan myötä tunne voiton mahdottomuudesta käynnistää rauhanneuvottelut, mutta ei ennen kuin realiteetit siihen painostavat, strategi ennustaa.
Moni pakko voi lopettaa sodan
Friedman nostaa esiin neljä skenaariotyyppiä, jotka ovat menneisyydessä johtaneet sotien päättymiseen tilanteissa, joissa sotivien osapuolten johtajat eivät ole itse heittäneet pyyhettä kehään.
Sota päättyy, kun toiselta sotijalta loppuu materiaali sen jatkamiseksi. Näin kävi toisessa maailmansodassa Saksalle, joka ei kyennyt lopulta tuottamaan ja valjastamaan käyttöön riittävästi sotakalustoa valloitustensa jatkamiseksi tai niiden puolustamiseksi.
Toinen polku sodan loppumiseen kulkee taistelumoraalin kautta. Vaikka voitto olisi mahdollinen, sotiminen päättyy, kun sotilaat ja siviilit eivät enää suostu sietämään sotimisen taakkaa. Friedmanin mukaan näin kävi Yhdysvalloille Vietnamin sodassa, jota käytiin vuosina 1955–1975.
Mahdollisuus ratkaisuun koittaa myös silloin, kun osapuolella ei ole enää mitään toivoa sotilasvoiman radikaalista kasvusta ja kun ulkomaiden puuttuminen asiaan ei näytä mahdolliselta. Päinvastainen esimerkki muistuttaa, että Britannia selvisi toisesta maailmansodasta tietäen, ettei se pysty voittamaan Saksaa, mutta samalla luottaen Yhdysvaltain tulevaan interventioon.