Näin sotaa pakenevien lemmikit otetaan Suomessa vastaan – suloinen Mana-kissa saapui Helsinkiin

Näin sotaa pakenevien lemmikit otetaan Suomessa vastaan – säädöksiin on tehty helpotuksia 5:35
Mana-kissa tuli Ukrainasta Helsingin satamaan omistajiensa kanssa.

Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi Ukrainasta sotaa pakenevat ihmiset saavat tulla lemmikkiensä kanssa Suomeen ilman, että eläinten maahantulovaatimukset täyttyvät. Lemmikki on kuitenkin käytettävä eläinlääkärillä viimeistään kolmen päivän kuluessa maahantulosta.

Pakomatka Ukrainasta alkoi, kun 17-vuotiaan Eva Khelalin koulua ryhdyttiin pommittamaan Pohjois-Ukrainassa. 

– Ukrainassa on vaarallista. Otin Manan mukaan, Eva kertoo Helsingin Länsisatamassa.

Vieressä on äiti, joka saapui isosiskon kanssa Suomeen jo aiemmin. 

– Eva halusi, että Mana tulee ehdottomasti samaan autoon ja on koko ajan näköpiirissä, kertoo ukrainalaisia Puolan rajalta Helsinkiin kuljettamassa ollut Raakel Tasanen

– Hän oli jäänyt opiskelujen takia Ukrainaan ja jäi yksin loukkuun kissansa kanssa. Kun koulua aloitettiin pommittamaan, he tulivat sieltä. 

Pikaisesti eläinlääkäriin

Ruokaviraston tiedossa on tällä hetkellä noin parisataa Ukrainasta Suomeen saapunutta lemmikkieläintä. Kaikki Ukrainasta saapuvat lemmikit eivät kuitenkaan tule viranomaisten tietoon.

Tavallisesti lemmikin tarkastus tehdään ensimmäisessä EU-jäsenmaassa, johon eläin saapuu. Nyt EU:n Ukrainan vastaisilla ulkorajoilla ei pystytä huolehtimaan kaikista  toimenpiteistä.

– Jos paperit eivät ole kunnossa eli eläin ei ole mikrosirutettu eikä ole osoittaa, että sillä on voimassa oleva raivotautirokotus, niin sen jälkeen kolmen vuorokauden sisällä viedään eläin eläinlääkäriin, sanoo maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

Eläinlääkäri merkitsee tarvittaessa lemmikin mikrosirulla ja rokottaa sen raivotautia vastaan sekä ottaa verinäytteen vasta-aineiden mittaamiseksi. Koirille annetaan lisäksi ekinokokkilääkitys.

Lemmikin merkitys korostuu pakomatkalla

Ruokaviraston tiedossa on tällä hetkellä noin 200 Ukrainasta Suomeen saapunutta lemmikkieläintä. Luku on pieni, jos sitä verrataan esimerkiksi Ukrainan naapurimaahan Puolaan, jonne yhden päivän aikana on voinut tulla jopa tuhat lemmikkieläintä. 

– Lemmikkejä saapuu yhdestä kolmeen per laiva. Päivän lukuna ehkä viisi. Kerralla on tullut välillä 17 lemmikkiä, kertoo Meritullin tullipäällikkö Pekka Äijälä.  

– Ihmiset ovat lähteneet siten,  ettei ole oikeastaan mitään muuta mukana kuin se lemmikki. Se on tärkeä perheenjäsen muutenkin, mutta siinä tilanteessa vielä tärkeämpi kuin normaalitilanteessa.

Manan mikrosiru löytyy. Asia oli hoidettu jo Puolassa, kuten myös tarvittavat rokotukset. 

– Mana oli nätisti koko ajan. Se oli hiljainen ja pysyi koko matkan nätisti kopassa, kertoo Raakel Tasanen matkankulusta pakettiautossa Suomeen. 

Lauantaina on jälleen luvassa menoa ja meinikiä, kun Ukrainasta Länsisatamaan saapuu 19 koiraa. 

Lue myös:

    Uusimmat