Älä heitä pois! Näin joulukukkasi kukkivat uudelleen
Joulukukkia ei kannata kärrätä kompostiin pyhien päätteeksi. Pienellä vaivalla saat joulun sulostuttajistasi pitkäikäisiä kasveja vaikka puutarhaan, neuvoo Gardenia Helsinki.
Jos tunnistat itsestäsi sen pienen viherpeukalon, joka ei kuitenkaan koskaan saa mitään aikaan, aloita nyt. Älä heitä pois joulun kukkia, vaan yritä saada ne kestämään ja kukkimaan uudelleen. Ja mitä sitten jos et onnistu? Et ole menettänyt mitään, mutta kenties kerryttänyt paljon kokemusta.
Eikä sovi unohtaa, että tällä hetkellä kaupoissa vielä myydään joulukukkia pilkkahintaan, joten uuden harrastuksen aloittamiseen ei todellakaan tarvita paljoa muuta kuin viitseliäisyyttä.
Jouluruusu
Suurin osa jouluruusuista (kuvassa) on vaaleajouluruusua (Helloborus niger), joka menestyy Etelä-Suomessa perenana. Ne kukkivat puutarhassa yleensä huhtikuulla. Siirrä ruusu joulun jälkeen viileämpään kasvupaikkaan - ikkunalaudalle tai verannalle. Kastele ruusua, mullan pinta saa kevyesti kuivua kastelujen välillä. Leikkaa kellastuneet lehdet.
Istuta ulos yöpakkasten loputtua. Parhaiten se viihtyy puolivarjossa, kalkkipitoisessa ja läpäisevässä mullassa.
Joulutähti
Joulutähti (kuvassa) ei siedä vetoa. Se tarvitsee runsaasti valoa ja tasaista kastelua. Lannoita huonekasviravinteella kerran viikossa. Älä kastele liikaa, sillä juuret mätänevät helposti ja lehdet putoavat.
Huomaa, että joulutähti ei kuki uudelleen ilman erityiskäsittelyä pimeässä. Se on kuitenkin näyttävä viherkasvi.
Amaryllis
Amarylliksen eli ritarinkukan uudelleen kukittaminen vaatii hieman työtä. Leikkaa lakastuneet kukat pois yksitellen tarvittaessa ja lopuksi koko kukkavana. Lannoita viikoittain huonekasviravinteella. Tavoitteena on lihottaa sipulia tulevaa joulua varten. Voit siirtää kukkaruukun ulos keväällä heti yöpakkasten mentyä. Valitse puolivarjoinen, liialta sateelta suojassa oleva paikka.
Kasvi otetaan sisään syksyllä ennen pakkasia. Tällöin lopetetaan kastelu ja annetaan lehtien lakastua. Sipulin voi säilyttää pimeässä pari kuukautta ja marraskuun alussa se siirretään takaisin valoon. Istuta sipuli uuteen multaan ja aloita kastelu. Kukkavana ilmestyy noin 8 viikon kuluttua istutuksesta.
Hyasintit
Hyasintit saattavat parhaimmillaan levittää tuoksuaan puutarhassasi vuosikausia, talvehtiminen ei kuitenkaan aina ole varmaa. Leikkaa kukkineet kukkavanat pois, mutta jätä lehdet kasvamaan. Lannoita kerran viikossa huonekasviravinteella kuukauden ajan.
Jätä tämän jälkeen kastelematta - lehdet kuihtuvat ja ravinteet siirtyvät sipuliin. Voit säilyttää sipulin pimeässä. Istuta hyasintti puutarhaan varhain keväällä. Parhaiten hyasintti viihtyy läpäisevässä, kalkkipitoisessa maassa.
Joulukaktus
Joulukaktus viihtyy valoisassa, mutta ei pidä suorasta auringon paahteesta. Se ei myöskään siedä vetoa. Kastele kukinnan aikana runsaasti - anna kuitenkin mullan pinnan kuivahtaa kastelujen välillä.
Kukinnon jälkeen aloita mieto lannoitus. Joulukaktuksen saa varmimmin kukkimaan taas ensi jouluksi, jos se siirretään syksyllä valoisaan ja viileään paikkaan.
Lähde: Gardenia Helsinki, Yhteishyvä
Lue myös:
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää