Näin paloittelumurha liivijengin tiloissa Helsingissä paljastui – huumeratsiassa löytyikin jätesäkkeihin pakattuja ruumiinosia

Helsingin poliisi on tutkinut heinäkuun lopusta saakka poikkeuksellista henkirikosta, jossa 12 henkilön epäillään murhanneen ja paloitelleen uhrinsa. 

Raaka henkirikos paljastui poliisille hieman yllättäen. Tutkinnanjohtaja Jukka Larkion mukaan poliisi oli aiemmin saanut vihjeitä, joiden mukaan liivijengi MC Apachen tiloista Helsingin Metsälästä levitettäisiin huumausaineita. Kerhotila sijaitsee Läkkisepäntiellä.

Poliisipartio oli ajanut kerhotilan ohitse ja nähnyt parkissa jengiläisen auton, jonka sisällä näkyi pieni, ilmeisesti amfetamiinia sisältänyt huumepaketti.

Koska kyseessä oli myöhäinen ilta-ajankohta, poliisi päätti tehdä kerhotiloihin etsinnän vasta seuraavana päivänä, keskiviikkona 29. heinäkuuta.

– Tuollaisiin tilanteisiin ei mennä väsynein silmin, vaan etsintä tehtiin seuraavana aamuna usean partion voimin, Larkio kertoo.

Verityön jäljet siivottu

Surman on epäilty tapahtuneen yöaikaan. Kun partiot aamulla menivät paikalle, tekijät olivat ehtineet siivota surman jäljet. MTV Uutiset on aiemmin kertonut, että uhriksi joutunut aikuinen mies menetti ensin yhden sormen ja sen jälkeen koko käden.

Lopulta uhri silvottiin useisiin osiin. Ruumiinosat pakattiin muun muassa jätesäkkeihin, jotka poliisit löysivätkin nopeasti.

Paikalla oli tuolloin useita surmatyöhön ja paloitteluun osallisiksi epäiltyjä tekijöitä, jotka olivat yön aikana käyttäneet päihteitä. Osa epäillyistä otettiin kiinni kauppakeskus Kaaresta Helsingin Kannelmäestä.

Poliisin mukaan epäillyillä ei vielä tässä vaiheessa ollut tarkempaa suunnitelmaa ruumiin hävityksestä. Larkion mukaan heidän seuraavana aikomuksenaan oli viedä säkit pois sisätiloista.

Taustalla ainakin huumevelkoja 

Poliisin mukaan ainakin yhtenä motiivina paloittelusurmaan ovat huumeisiin liittyvät velat.

Kerhotilasta löytyi Larkion mukaan pieniä määriä huumeita. Tutkinnan ensivaiheista on aiemmin kertonut myös Iltalehti, mutta tuolloin poliisi ei vielä vahvistanut tietoja.

Lokakuun alussa puolet epäillyistä pääsi tutkintavankeudesta vapaaksi. Puolet on edelleen vangittuna. Epäillyistä kaksi on naisia ja 10 miehiä. He ovat iältään 46–22-vuotiaita, ja monen taustalla on pitkä rikoshistoria.

Osa epäillyistä on MC Apachen jäseniä. Laajatoimintaisen moottoripyöräkerhon sijaan kyseessä on enemmänkin sekalaista rikostaustaa omaavien henkilöiden yhteenliittymä.

Kaikkia kahtatoista vangittua ja vangittuna ollutta henkilöä epäillään murhasta. Esitutkinta on vielä kesken. Syytteennoston määräpäivä on 21. joulukuuta.

Lue myös:

    Uusimmat