Hybritekniikka valtaa alaa kaikissa autoluokissa, ja nyt saksalaisvalmistaja Mercedes tuo hybriditekniikkaa ensimmäistä kertaa tarjolla myös kompakteihin autoihinsa.
Sähköistäminen tekee toden teolla tuloaan automallistoihin tämän vuoden aikana. Uusista markkinointitermeistä ei ole pulaa, ja asiaan vihkiytymättömälle voi olla vaikea tietää, mikä milloinkin tarkoitetaan. Tutustuimme Mercedeksen tulevaisuuden suunnitelmiin Geneven autonäyttelyssä, ja monien muiden valmistajien tavoin Mercedekseltä löytyy niin sanottuja kevythybridejä, pistokehybridejä sekä täyssähköautoja.
Näistä ensimmäinen kulkee nimellä EQ Boost, mikä tarkoittaa 48 voltin sähköjärjestelmän avulla toteutettu kevythybridiratkaisua. Auto on varustettu käynnistingeneraattorilla, mikä mahdollistaa polttomoottorin sammuttamisen ajotilanteen mahdollistaessa sen esimerkiksi maantielle. Sähkömoottori voi antaa hetkellisesti lisätehoa moottorille, mutta pelkällä sähköllä ei ole mahdollista ajaa. Tällaisia pientä sähköapua omaavia versioita tähtikeulan mallistosta löytyy kuluvan vuoden loppuun mennessä kymmeniä.
Pistokkeesta ladattavat hybridit puolestaan tunnetaan nimellä EQ Power. Näissä autoista löytyy isompi akusto, mikä mahdollistaa pelkällä sähköllä ajamisen. Pääsimme viime vuonna tutustumaan Mercedeksen uusiin hybrideihin, joiden sähköinen toimintamatka sukupolville vaihtelee 50 kilometrin molemmin puolin hieman mallista riippuen. Vielä tämän vuoden puolella Mercedes esittelee uudesta GLE-katumaasturista myös niin sanotun pitkän matkan pistokehybridin, jolle valmistaja ilmoittaa jopa 100 kilometrin toimintamatkan sähköllä.
Tämän vuoden aikana Mercedes laajentaa pistokehybridimallistoaan ensimmäisen kerran myös kompaktien autojen luokkaan. Ensimmäisenä näistä sähkötekniikkaa saa uusi noin vuosi sitten esitelty A-sarja. Kovin tarkkoja tietoja valmistaja ei autoista vielä paljastanut, mutta mallit tulevat sijoittumaan perusmalliston yläpäähän yli 200 hevosvoiman teholla ja yli 400 newtonmetrin väännöllään. A-sarjan jälkeen pistokehybridiversioita on odotettavissa myös tila-auto B-sarjasta sekä sporttisemmasta CLA-mallisarjasta.
Täyssähköiset Mercedes-mallit tunnistaa EQ-tunnuksesta. Näistä ensimmäinen, eli katumaasturi EQC, esiteltiin loppuvuodesta 2018 ja tämä kerkeää kauppoihin Suomessakin vielä tämän vuoden aikana. Ensituntumat uudesta EQC:sta pääsemme ottamaan toukokuussa. Syksyllä Frankfurtin autonäyttelyssä puolestaan nähdään tuotantoversio Genevessä nähdystä sähköisesti EQV-minibussista.
Mercedes on tiedottanut tuovansa sähköautoja lähivuosina eri autoluokkiin kattaakseen erilaiset liikkumistarpeet. Vuoteen 2025 sähköautomallisto kattaa yli 10 automallia.
Kuvat: Mikko Autio
Lue myös:
Tässä Geneven autonäyttelyn ensimmäinen yllätys – Mercedekseltä tulossa täyssähköinen minibussi
Mercedeksen suosikkimaasturi uudistuu – luvassa uutta hybriditekniikkaa
Teknavi palaa tv-ruutuun uusin 17. tuotantokauden jaksoin! Kauden ensimmäinen jakso nähdään maanantaina 25.3. klo 22.35 MTV3-kanavalla.
Uusimmat
-
06:30
Joonatan, 12, nappasi koskesta jättitoutaimen – syötiin paistettuna
-
06:30
Mikael Granlundilta kylmänviileä kuitti Tshekin NHL-kuulan karuihin temppuihin
-
06:29
Yllättävä tieto kissojen punkkitartuntojen oireista: "Pääsevät helpommalla"
-
06:22
Raportti: Israel on voinut käyttää yhdysvaltalaisaseita tavalla, joka on ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa
-
06:01
Maria-Anca haki Suomen kansalaisuutta heti kun tiukennuksista ilmoitettiin – kertoo nyt miksi
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
Lataa lisää