Monen mielestä oma koti on liian ahdas ja tavaraa on liikaa. Säilytystilan puutteesta kärsittiin jo 50-luvulla, mutta silloin myös asuintilaa oli hämmästyttävän paljon vähemmän kuin nykyisin.
Kirsi-Maria Hytösen ja Keijo Rantasen kirjassa Onnen aika? Valoja ja varjoja 1950-luvulla käy selväksi, että nykyisin asuinneliöitä on useimpien kodeissa ruhtinaallisesti vuosikymmenien takaiseen aikaan verrattuna. Hytönen ja Rantanen kirjoittavat, että asuntopulaa pidettiin monien yhteiskunnallisten ongelmien taustalla ja ahtailla kodeilla nähtiin olevan vaikutusta lasten kehitykseen.
Asuntopula vaivasi etenkin Helsingissä, minne virtasi 1950-luvulla kymmeniä tuhansia uusia asukkaita. Oli tavallista, että lapsiperheet asuivat yhden tai kahden huoneen asunnoissa. Käsitys tilan riittävyydestä poikkeaa nykyisestä, sillä 50-luvulla asuntoa pidettiin ahtaana, mikäli asukkaita oli huonetta (keittiö mukaan luettuna) kohden 2,1 tai enemmän. Todellisuudessa joka viidennessä asunnossa huone kuitenkin jaettiin kolmen tai useamman asukkaan kesken.
Ahtaus kylvi riidan siemeniä
Ahtaat asunnot olivat epäkäytännöllisiä ja esimerkiksi lämmin vesi tuli Helsingissä vain alle puoleen asunnoista vuonna 1950. Vapaa-aikana vanhempien oli mahdotonta etsiä kotoa yksityistä paikkaa edes hetkeksi, sillä pienissä yksiöissä ja kaksioissa tilaa oli rajallisesti. Useimpien riitojen syynä olikin liikkumatilan puute ja naapurustosta kuuluva meteli. Hytösen ja Rantasen mukaan nykykäsityksen mukaan moni asukas kärsi kroonisesta stressistä ja lasten fyysiseen kurittamiseen sorruttiin etenkin ahtaasti asuvissa perheissä.
Sängyt aamulla kokoon ja illalla auki
Perheitä valistettiin 50-luvulla niin lasten kasvatuksesta kuin asuintilojen suunnittelustakin. Lapsille oli tärkeää tarjota oma leikkipaikka, vaikka tilasta oli muutenkin pulaa. Tarve leikkimiseen nähtiin yhtä tärkeänä kuin esimerkiksi ravinnon ja puhtauden sekä unen tarve. Sisustuksessa lähtökohta oli, että lapsen piti saada olla kotonaan vapaasti ja hänellä oli lupa käyttää kodin esineitä. Viesti perheille oli, että ahtaissakin kodeissa piti rakentaa tilat, jotka yhdistivät eivätkä erottaneet lapsia ja aikuisia.
Väestöliiton mukaan oli myös tärkeää, että jokaisella lapsella oli oma makuupaikka ja vuodevaatteet. Moneen helsinkiläiseen kotiin hankittiinkin sarjavuode Nukkumatti, joka koostui neljästä vuoteesta. Päivällä sarjavuode suljettiin ja avattiin iltaisin, kun oli aika painaa pää tyynyyn.
Lähde: Kirsi-Maria Hytönen, Keijo Rantanen: Onnen aika? Valoja ja varjoja 1950-luvulla (Atena, 2013)
Kuva: Lehtikuva
(MTV3)