Viranomaiset eivät kyenneet pelastamaan Latokartanon perhesurman uhriksi joutunutta 12-vuotiasta poikaa: "Valitettavasti tämä on uusi Vilja Eerika"

Uutta tietoa Latokartanon epäillystä perhesurmasta – MTV rikospaikalla 2:31
MTV Uutiset kävi rikospaikalla – katso videolta, mitä tapauksesta tiedetään.

Naapurusto Helsingin Latokartanossa on syvästi järkyttynyt perhesurmasta, joka paljastui poliisille viime viikon perjantaina. Kerrostaloasunnosta löytyi kaksi ruumista, kun poliisi meni tarkastuskäynnille. 

Poliisi epäilee 37-vuotiaan äidin murhanneen 12-vuotiaan poikansa. Sen jälkeen äiti surmasi itsensä.

Äidin ja pojan naapurit olivat jo pitkään pelänneet, että jotakin pahaa tulisi tapahtumaan.

– Äiti oli hyvin epävakaa käytökseltään. Meille naapureille oli jo pitkään selvää, että äiti on vaaraksi naapureille, naapureiden lapsille ja omalle lapselleen. Sen olisi pitänyt olla selvää viranomaisillekin, yksi naapurissa asuva nainen kertoo.

37-vuotias nainen ehti asua poikansa kanssa Latokartanossa runsaan parin vuoden ajan. Sitä ennen he olivat asuneet toisella asuinalueella Helsingissä. Ongelmia oli ollut sielläkin.

Latokartanossa naapurit todistivat usein erikoisia episodeja, kun nainen levitteli lääkkeitä rappukäytäviin ja tiputti niitä toisten asukkaiden postiluukuista sisään. Lisäksi hän kirjoitteli kirjeitä, jotka olivat vahingollisia hänen lapselleen.

– Ne kirjoitukset aiheuttivat varmasti ahdistusta ja häpeää lapsessa. Tässä kohtaa olisi ollut aihetta välittömästi ottaa lapsi pois äidiltään ja toimittaa myös äiti avun piiriin sillä perusteella, että hän on vaaraksi muille.

Sekavia kirjoituksia somessa

Naapureille oli päivänselvää, että murhasta epäilty nainen kärsi jonkinasteisista psyykkisistä häiriöistä. Nainen kirjoitti avoimesti sosiaaliseen mediaan, että hänellä on sairaus, johon hän syö lääkkeitä. 

Välillä nainen pyysi naapureilta anteeksi raivoamistaan ja selitti käytöstään sillä, että lääkitys ei ole kohdillaan. Toisinaan hän raivosi myös sosiaalisen median eri ryhmissä.

– Nyt te kaikki idiootit lopetatte ton mun ja mun pojan piinaamisen!! Olen äiti, yksinhuoltaja, kasvattanut yksin lapseni. Sairastanut 1,5 vuotta fyysistä sairautta. Meille riittää, kiitos!!!, äiti kirjoitti somessa loppuvuodesta 2020.

Naapureiden mukaan naisen häiriökäyttäytyminen oli jatkunut Latokartanossa koko sen ajan, kun hän asui alueella.

– Naapureille se näkyi pahiten, mutta myös Facebook-palstoille hän kirjoitteli välillä hyvinkin henkilökohtaisia avauksia ja sekavia kirjoituksia siitä, miten hänen lastaan syrjitään ja heitä vainotaan, yksi nainen kertoo.

Poliisit tuttu näky perheen luona

MTV:n haastattelemien naapureiden mukaan kaikki lähialueen asukkaat pelkäsivät, miten pahaksi tilanne voisi äityä.

Poliisit kävivät usein sosiaaliviranomaisten kanssa perheen luona. Usein he veivät pojan mukaansa, mutta hänet palautettiin aina takaisin kotiin äitinsä luo, usein jo muutamaa päivää myöhemmin. Pahimpina päivinä poliisit kävivät useita kertoja naisen luona.

12-vuotiaasta pojasta oli tehty useita lastensuojeluilmoituksia.

– Kaikki vaaran merkit olivat esillä: naisen vainoharhaisuus hänen ja lapsensa vainoamisesta, naisen harhat lapsensa syrjimisestä ja tähän yhdistettynä vahva suojeleva äidinvaisto, sosiaalialalla työskentelevä naapurustossa asuva nainen kertoo.

Naapuri oli varoittanut omaa lastaan naisesta.

– Sanoin 13-vuotiaalle lapselleni juuri loppuvuodesta, että pysyisi kaukana siitä naisesta ja koko kerrostalosta, koska kohta tapahtuu jotain. Nyt kun oma lapseni kuuli tapahtuneesta, hän sanoi, että äiti sinä tiesit ja varoitit.

Lastakin välteltiin turvallisuuden takia

Naapurit olivat parin vuoden aikana tottuneet myös siihen, että murhasta epäilty nainen huusi kovaan ääneen sivullisille asuntonsa parvekkeelta. Muutama kuukausi sitten yksi mies kuuli, kun nainen huusi ja uhkasi tappaa poikansa.

Naapurit olivat useita kertoja yhteydessä poliisiin naisen takia.

– Kerran odotin talon alakerrassa olevan pizzerian ulkopuolella ja puhuin puhelimeen, niin tämä nainen tuli huutamaan parvekkeelleen. Hän väitti, että kuvaan ja vainoan häntä. Nainen oli usein aggressiivisen oloinen ja siksi pelkäsin, että jos oma lapseni liikkuu sillä alueella ja jos nainen vaikka harhoissaan kokee lapseni uhkaavan hänen lastaan, niin mitä voisi tapahtua?

Murhan uhriksi joutunut 12-vuotias poika oli syrjäänvetäytyvä ja sulkeutunut. Poika kulki aina yksin eikä puhunut juuri kenellekään. Välillä hän kävi pelaamassa jalkapalloa Latokartanon kentällä muiden lasten kanssa

– On varmasti totta, että poikaa välteltiin, koska ei kukaan vanhempi halua, että oma lapsi on tekemisissä tällaisen vanhemman lapsen kanssa. Kun ihminen on harhoissaan, hän voi tehdä mitä vain. Kaikki ovat halunneet vetäytyä pois oman turvallisuutensa takia, yksi nainen kertoo.

Välillä normaalin oloinen

Aika ajoin 37-vuotias nainen oli paremmassa kunnossa ja vaikutti selväjärkiseltä. Hän asioi tuolloin normaalisti kaupoissa ja kirpputoreilla ja saattoi toisinaan kirjoittaa järkeviäkin asioita sosiaalisessa mediassa.

– Hän pystyi kasaamaan itsensä hetkittäin.

Kun nainen muutti Latokartanoon helmikuussa 2020 poikansa kanssa, hän kirjoitti asuinalueen somesivulle, että hänellä on harvinainen autoimmuunisairaus, jota hoidetaan lääkkeillä.

Samassa yhteydessä hän kertoi, että hänestä ja hänen pojastaan lähtee ääntä ja vilskettä, josta hän on pahoillaan, mutta luonteelleen hän ei voi mitään.

Viime vuonna nainen jatkoi kirjoitteluja samalla teemalla ja kertoi pitävänsä kotona lapselleen kovaa kuria. Jälleen hän valitteli, että heistä lähtee ääntä.

Samassa kirjoituksessa nainen oli vihainen siitä, että heistä juorutaan ja levitellään valheita.

Nainen kertoi avoimesti kaikille siitäkin, että hänen äitinsä kuoli syöpään maaliskuussa 2021.

Yhteisö pelkäsi pahaa

Naapurit ovat järkyttyneitä tapahtuneesta.

– Valitettavasti tiesin heti, kuka perhesurman uhriksi on joutunut, kun poliisi tiedotti tästä. Pelkäsin pitkään, että jotain pahaa tapahtuu, mutta en osannut ajatella, että nainen surmaisi oman lapsensa. 

Naapurit ovat äärimmäisen surullisia siitä, että viranomaiset eivät kyenneet pelastamaan 12-vuotiasta poikaa. Lastensuojelu oli saanut ilmoituksia pojasta ja sosiaaliviranomaiset tiesivät perheen.

– Valitettavasti tämä on uusi Vilja Eerika. Ongelmallisille vanhemmille annetaan liikaa mahdollisuuksia lapsen kustannuksella. Jos koko yhteisö ympärillä pelkää ja näkee ongelmat, niin miten viranomaiset eivät sitä näe? sosiaalialalla työskentelevä nainen ihmettelee.

– Onko viranomaisyhteistyö ollut liian sirpaleista eikä tieto eri viranomaisten välillä ole kulkenut? Lastensuojelu saisi halutessaan tietoa poliisista ja psykiatrian puolelta, mutta eikö tätä tiedonsaantioikeutta ole käytetty? Lapsi maksoi tästä kovan hinnan jo elämänsä aikana ja nyt se päättyi kuolemaan henkirikoksen uhrina, tekijänä oma psyykesairas äiti.

Lue myös:

    Uusimmat