Myyrä-ohjelman Joonas, 30, joutui uskomattomaan seikkailuun ja selvisi: Törmäsi kuristajakäärmeeseen keskellä viidakkoa

Tutustu Joonakseen! 0:39

Joonas lähti ystäviensä kanssa etsimään seikkailua menemällä autiolle saarelle, ja sellaisen he löysivät.

30-vuotias Joonas on lääketieteen opiskelija, joka nähdään uutuusohjelma Myyrän ensimmäisellä tuotantokaudella yhtenä kilpailijoista. MTV Uutisten haastattelussa Joonas kertoo, että matkakärpänen puraisi häntä lukiossa, kun hän lähti ystävänsä kanssa reilaamaan kuukaudeksi. Tuolloin he kiersivät käytännössä koko Euroopan.

Matkustelu ei jäänyt siihen, vaan ensihoitajaopintojen aikana Joonas lähti vaihtoon, ja löysi itsensä Mosambikista. Siellä hän vietti kolme kuukautta, joista yhden hän reppureissasi kaverinsa kanssa.

Myöhemmin Joonas päätti, että haluaa kiertää maailman ympäri. Matkallaan hän päätyi Malesiaan, jossa hän tapasi kaksi ystäväänsä. 

– Olimme etukäteen suunnitelleet, että etsitään oma autioranta selviytyjät-hengessä, Joonas kertoo.

He keksivät lähteä Koh Tarutaon saarelle, joka sijaitsee Thaimaassa. Sitä pidetään yhtenä viimeisimmästä autioista saarista. He saapuivat saaren pohjoispuolelle, ja alkoivat miettiä, miten he pääsisivät sen eteläkärkeen. Ensin he yrittivät saada kalastajilta kyytiä, jotka kieltäytyivät. Joonas kertoo pitäneensä tätä outona, sillä Aasiassa yleensä kalastajat kuljettavat mieluusti matkailijoita maksua vastaan. He tulivat siihen tulokseen, että voisivat kävellä. 

Epäilykset heräsivät, kun rannalle saapunut kalastaja juoksi heitä karkuun

He kävelivät saaren puoliväliin, johon oli noin 12 kilometriä. Siellä ranta oli kivilouhikkoa, eikä Joonaksen mukaan rannalla olisi voinut tehdä mitään. He päättivät jatkaa matkaansa loppuun saakka. Tuossa vaiheessa ilta oli jo pimentynyt.

– Laitoimme otsalamput päähän ja otin esiin ison sapelin, jonka olin ostanut matkani aikana. Jos tulisi tiukempaa viidakkoa, pääsisimme sen läpi, Joonas kertoo.

Ensimmäiseen etappiin saakka he olivat päässeet soratietä pitkin. Yhtäkkiä tie kuitenkin päättyi.

– Kävelimme noin kilometrin säkkipimeässä, kunnes vastaan tuli kunnon ryteikkö, jossa viidakko oli kasvanut myrskyn kaatamien puiden lävitse. Sen läpi oli mahdotonta päästä suoraan. Ajattelin, että voisimme kiertää ryteikön reunaa, jos tie jatkuisi toisella puolella.

Kiertämisestä huolimatta viidakko oli kasvanut niin tiukasti kiinni, että Joonas ystävineen sai hakata viidakkoa sapelin kanssa oikein urakalla. He saapuivat perille aamuneljän aikoihin. Aamulla heidän eteensä valkeni siisti ranta. Myöhemmin koti-ikävä alkoi iskeä, ja he halusivat palata takaisin.

– Mietimme, ettei kävely enää oikein huvita, ja päätimme kysyä, jos joku ohi kulkevista kalastajista heittäisi meidät. Iltapäivällä rantaan saapui vene, josta mies lähti kanisterin kanssa hakemaan vettä. Kalastaja näki meidän tulevan häntä kohti, ja ryntäsi takaisin veneeseen, lähtien karkuun.

Tuolloin he tajusivat, että saaressa on jotakin outoa. Miksi kalastaja karttoi heitä, ja mikseivät kalastajat halunneet viedä heitä paikalle? He alkoivat selvittää asiaa, ja löysivät yhdysvaltalaisen toimittajan kirjoittaman artikkelin.

– Hän oli saanut selville, että eteläkärki, jossa olimme, oli Thaimaan suurimman ihmissalakuljetuksen pääpaikka. Keskellä viidakkoa on vankileirejä, joissa he pitävät Myanmarissa raudattuja ihmisiä vankina, joista he pyytävät rahaa läheisiltä. Jos he maksavat, tuodaan heidät Malesiaan ja jos eivät, heidät myydään kalastajalautoille, Joonas kertoo.

He tulivat siihen tulokseen, että saarelta olisi lähdettävä, mahdollisimman nopeasti. Seuraavana aamuna he lähtivät kävelemään takaisin pohjoispuolelle.

Yllättävä vastaantulija

– Matkalla takaisin etupäässä ollut ystäväni alkoi huutaa, että "täällä on jotain". Mietin, että nyt ei jäädä hieromaan tähän mitään, nyt äkkiä pois täältä.

Joonas meni katsomaan, ja heidän edessään loikoili käärme, joka oli vasta syönyt. 

– Se oli kaiken kaikkiaan ehkä noin 6 metriä pitkä verkkopyton. Käärmettä oli mahdoton lähteä kiertämään, koska olisimme joutuneet hakkaamaan tiemme viidakon lävitse, ja siihen olisi kulunut tuhottomasti aikaa.

Joonas päätti, että läpi mennään.

– Sanoin ystävilleni, että sen verran olen katsonut Avaraa luontoa että tiedän, ettei tuo käärme tule liikkumaan viikkoon, joten eiköhän tuosta voida hiipiä ohitse. Otetaan veitset valmiiksi, ja jos se alkaa liikkua leikataan veitsillä niskasta poikki.

Joukko pääsi läpi turvallisesti. Reissun jälkeen jokainen hajaantui omille poluilleen, ja Joonas jatkoi matkaansa Singaporeen. Seuraava Joonaksen seikkailu nähdään Myyrässä, joka alkaa MTV3-kanavalla 1. tammikuuta alkaen.

Myyrä alkaa MTV3-kanavalla tiistaina 1.1.2019 klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat