Kaksi valtavaa käärmettä kuoli toisiinsa kietoutuneina – harvinainen kuva hämmästyttää ympäri maailmaa

Kuvapalvelu Imgurissa viime viikolla julkaistu kuva kahdesta toisiinsa kietoutuneesta käärmeestä on aiheuttanut hämmästystä ympäri maailmaa. Kaksi maailman suurimpiin kuuluvaa käärmettä, verkkopyton ja kuningaskobra, kuolivat solmuun toistensa ympärille. Kobran leuat ovat pytonin niskassa, mutta pyton on kietouneena kobran pääpuolen ympärille. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

"Kuningas kohtasi vertaisensa", sanoo kuvateksti Imgurissa.

Kuvanottopaikasta ei ole varmaa tietoa, mutta sen arvellaan olevan jossakin Kaakkois-Aasiassa, sillä vain siellä molempia käärmeitä tavataan luonnonvaraisina. Tapahtumapaikka lienee jossakin ihmisasutuksen lähistöllä, sillä kuvassa näkyy matalan ojan tai kaivannon pohjalla muoviroskaa. Yleensä isot käärmeet välttelevät ihmisen lähelle tulemista.

Verkkopyton on maailman pisimmäksi kasvava käärmelaji. Malesiasta tavattiin toissavuonna noin 250 kiloa painava kahdeksanmetrinen yksilö. Pismpien yksilöiden on kerrottu kasvaneen jopa lähes kymmenmetrisiksi. Se tappaa saalinsa kietoutumalla niiden ympärille, ja kiristämällä otetaan aina saaliin uloshengityksen jälkeen. Käärmeen on kerrottu tappaneen ja nielleen myös ihmisiä.

Kuningaskobra on puolestaan maailman suurin myrkkykäärme. Pisimmät yksilöt voivat kasvaa yli viisi metriä pitkiksi. Käärme erittää purreessaan suuria määriä hermomyrkkyä. Suuri määrä myrkkyä tappaa hyvin isojakin nisäkkäitä.

Lue myös:

    Uusimmat