Myspace tuhosi vahingossa kaiken materiaalin vuosilta 2003–2015 – käyttäjiltä helpottunut reaktio: "Kiitos, Myspace"

Yhteisöpalvelu Myspace poisti vahingossa sivulle ladatut kuvat, videot ja musiikin vuosien ajalta. Tieto tiedostojen katoamisesta ei ole aiheuttanut pelkkää porua.

Yhteisöpalvelu Myspace deletoi vahingossa kaiken sisältönsä vuodesta 2003 vuoteen 2015 asti. Ennen Facebookia suosittu Myspace kertoi sivustolleen julkaisemassaan infotekstissä tiedostojen kadonneen "servereiden muuton" vuoksi.

– Pahoittelemme tästä aiheutunutta haittaa ja ehdotamme, että säilytät varmuuskopiosi, sivusto toteaa.

– Jep, näemmä heillä ei ole varmuuskopioita, Boing Boing -sivusto ihmettelee.

Myspacen käytön laskusta jotakin kertonee se, että sivu ilmoitti lapsuksestaan jo kuukausia sitten, mutta tieto onnistui leviämään maailmalle vasta nyt. Osa käyttäjistä tosin valitteli jo vuosi sitten, että vanhimmat tiedostot vaikuttavat kadonneen sivulta.

"Myspace on tehnyt meille suuren palveluksen"

Tieto tiedostojen katoamisesta ei ole aiheuttanut pelkkää porua – päin vastoin. Moni uskoo, että "nuoruusmateriaalien" katoaminen voi olla hyvä asia.

– Myspace on tahtomattaan tehnyt meille kaikille suuren palveluksen deletoimalla vahingossa kaikki laulut, kuvat ja videot, jotka sivulle julkaistiin vuosina 2003–2015, AV News -sivusto uskoo.

"Kiitos, Myspace. Terveisin käyttäjä, joka unohti salasanansa eikä voinut poistaa tiliään." Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Twitterissäkin tieto otettiin iloiten vastaan.

– Viimeinkin sosiaalinen media, joka tajuaa, että yksityisyys on oikea asia, Twitter-nimimerkki @etherealmind hehkuttaa.

"Vahinkodeletointi" voisi tapahtua muillekin

Insider-lehden mukaan kaikki voivat vanhojen tiedostojen kadottua "huokaista helpotuksesta", vaikka sivusto myöntääkin, että menetys on joillekin artisteille melkoinen.

Käyttäjät muistelivat "menettämiään asioita". Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Boing Boing -sivusto uskookin, että samanlainen "vahinkodeletointi" saattaa tapahtua myös Facebookille, Instagramille ja esimerkiksi kuvapalvelu Tumblrille, joten tiedostoista kannattaakin ottaa varmuuskopiot ajoissa.

Lue myös:

    Uusimmat