Myrskyssä risteilylle? Varustamot neuvovat matkustajia

Suomessa on tällä viikolla myrskynnyt, ja lauantainakin odotetaan kovia tuulia. Viking Linelta ja Tallink Siljalta neuvotaan, miten risteilylle lähtevien kannattaa huomioida kovat sääolot.

Viking Linelta kerrotaan, että laivat saattavat myöhästellä varsinkin, jos on kova vastatuuli.

– Liikennöinti hoidetaan ensisijaisesti matkustajien mukavuutta ajatellen. Turvallisuusaspekti on aina tärkein, Viking Linen tiedotuspäällikkö Johanna Boijer-Svahnström sanoo.

– Kun merellä on kova aallokko, niin laivat joutuvat mahdollisesti ajamaan hitaammin. Näin pyritään vähentämään muun muassa laivan keinumista sekä aallokon aiheuttamia muita mahdollisia vahinkoja. Kovalla tuulella myös laivan kiinnittyminen satamaan kestää yleensä hieman normaalia kauemmin, Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd selittää.

Tiedon saamiseksi kannattaa seurata sääennusteita ja varustamoiden nettisivuja. Matkustajiin otetaan yhteyttä muuttuvien aikataulujen osalta, jos se on ajallisesti mahdollista.

Kokonaan risteilyvuoroja perutaan hyvin harvoin.

– Laivan kapteeni päättää siitä, Boijer-Svahnström sanoo.

Mahdolliseen satamaan jääntiin vaikuttaa paitsi tuulen nopeus, myös tuulen suunta, aaltojen korkeus, laiturin suunta sekä joissakin tapauksissa laivan tuulipinta-ala.

Myrskystä johtuvia myöhästymisiä tai peruuntuneita matkoja ei korvata.

– Kyseessä on force majeure, Boijer-Svahnström sanoo.

Saako asiakas rahat takaisin, jos ei itse halua lähteä matkaan myrskyn takia?

– Jos haluaa perua matkansa pelkän myrskyvaroituksen takia alle 24 tuntia ennen lähtöä, niin menettää matkasta maksetun hinnan. Siirtää voi aina veloituksetta. Jos peruu yli 24 tuntia ennen ja on ostanut peruutusturvan, niin saa takaisin matkasta maksetun hinnan. Ilman peruutusturvaa veloitamme kymmenen prosenttia, Boijer-Svahnström sanoo.

– Rahoja ei saa takaisin, jos matkaa ei ole peruttu, Nöjd toteaa.

Katso horisonttiin

Matkustajien kannattaa varautua siihen, että myrskytuulessa avomerellä keinuu jonkin verran.

– Turun reitti on tässä suhteessa rauhallisempi kuin Helsingin, Boijer-Svahnström sanoo.

Laivoilta saa pahoinvointilääkkeitä ja oksennuspusseja. Pahoinvointilääke kannattaisi kuitenkin ottaa ohjeiden mukaisesti jo kotona ennen matkan alkua.

– Matkan aikana pahoinvointia voi toisilla helpottaa, että istuu kasvot menosuuntaan ja katsoo horisonttiin. Jotkut saavat helpotusta makaamalla ”x-asennossa sängyssä”. Moni kokee mukavammaksi olla liikkumatta kovassa keinumisessa, Nöjd sanoo.

Myrsky saattaa vaikuttaa laivojen ohjelmiin ja esityksiin.

– Esimerkiksi keskiyön show voidaan joutua perumaan kovan merenkäynnin vuoksi. Pääsy kannelle estetään kovan merenkäynnin aikaan narun ja kyltin avulla, Nöjd sanoo.

Aineelliset vahingot myrskyjen aikana ovat mahdollisia, mutta yleensä vähäisiä.

– Laivalla valmistaudutaan myrskytuuliin muun muassa ”kelmuttamalla” tax free -hyllyjä, Nöjd kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat