Myrsky voimistuu illaksi, lumituisku huonontaa ajokeliä Lapissa – katso sadetutka ja tuuliennuste

Suomeen saapunut kesämyrsky voimistuu iltaa kohden. Vahinkoja on odotettavissa etenkin maan keski- ja pohjoisosaan. Lapissa osa sateista on räntää ja lunta.

Sadealue kulkee tänään nopeasti maan etelä- ja keskiosan yli itään, pohjoisessa runsaita sateita tulee koko päivän ajan. Tuuli voi aiheuttaa muun muassa sähkökatkoja.

Lähetä myrsky- tai lumikuvasi ja videosi MTV Uutisiin kuvat@mtv.fi tai MTV Uutiset -sovelluksen kautta.

– Kovimmat tuulet mitataan Perämerellä sekä Perämeren rannikolla Oulun ja Kokkolan välissä. Myrskypuuskia ja kovaa tuulta on luvassa laajoille alueille etenkin Pohjois- ja Länsi-Lappiin, Pohjanmaan maakuntiin ja Keski-Suomeen. Muuallakin maan etelä- ja keskiosassa voi puuta kaatua. Myrsky on voimakkaimmillaan keskiviikkoiltana ja torstain vastaisena yönä, sanoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Pohjois- ja Länsi-Lapissa herätään torstaina paikoin lumisiin maisemiin.

– Matalapaineen mukana pohjoiseen virtaa niin kylmää ilmaa, että Lapissa sateet muuttuvat illan ja yön aikana rännäksi ja lumeksi. Lunta voi kertyä maahan useita senttejä. Maan keski- ja pohjoisosassa vesisateet jatkuvat läpi yön ja niitä tulee pitkin torstaipäivää, sateet heikkenevät vasta torstai-iltana.

Tuulista ja koleaa torstaina

Torstaikin on tuulinen päivä, vaikka pahimmat myrskytuulet ovat jo ohi. Matalapaineen keskus heikkenee torstaina. Sää on epävakaista ja koleaa koko maassa.

– Torstai on viikon kylmin päivä. Etelä-Suomessa lämpötilat ovat 9-13 astetta, maan keskivaiheilla 7-11 ja pohjoisessa 2-10 astetta, kylmintä on Pohjois-Lapissa. Etelässä päivä on enimmäkseen poutainen ja myös aurinko voi näyttäytyä päivän aikana, muualla maassa sää on harmaa. Lapissa sateet ovat yhä voimakkaita, Länsi-Lapissa voi sataa räntää päivälläkin. Maan keskivaiheilla tulee sadekuuroja, Pohjois-Karjalassa voi ukkostaa.

Perjantaina matalapaine on yhä Suomen yllä, mutta sateet ja tuulet ovat jo heikkenemässä.

– Sadekuuroja on luvassa lähes koko maahan, mutta tuuli on voimakkaimmillaankin merellä enää navakkaa. Myös perjantaina pilvisyys on runsasta, aurinko voi lähinnä pilkahdella paikoin.

Lämpötila nousee perjantaina etelässä ylimmillään 15 asteeseen, maan keskivaiheilla ollaan kymmenen asteen molemmin puolin ja pohjoisessa lämpötilat ovat 5-10 asteessa.

Viikonloppuna epävakaista, vähitellen lämpenee

Viikonloppuna lämpötilat kohoavat päivä päivältä hieman ylöspäin, mutta sää on edelleen epävakaista.

– Aurinkoisinta on aamuisin, päivisin pilvisyys lisääntyy ja sadekuurot yleistyvät. Kuurot ovat voimakkaimmillaan iltapäivisin. Lauantaina Etelä-Suomessa lämpötilat ovat 15 asteen molemmin puolin, maan keskivaiheilla ollaan enimmäkseen 15 asteen alapuolella, pohjoisessa kymmenen asteen molemmin puolin. Sunnuntaina on asteen pari lämpimämpää, sanoo Miina Manninen.

Sadetutka, tuuliennuste ja paikkakuntakohtaiset ennusteet MTV:n sääsivustolla. Merisää-kohdasta löydät tuuliennusteen myös maa-alueille.

Lähetä myrsky- tai lumikuvasi ja videosi MTV Uutisiin kuvat@mtv.fi tai MTV Uutiset -sovelluksen kautta.

Uusimmat