Myrsky katkoi sähköjä laajalti

Kova tuuli kaatoi kymmeniä puita sähkölinjojen päälle ja teille Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Yli kolmekymmentätuhatta kotitaloutta jäi ilman sähköä. Vikojen korjaus jatkuu.

Yli kolmekymmentätuhatta taloutta oli ilman sähköä aamuyön myrskyn jäljiltä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Osa vioista saatiin korjattua aamupäivän aikana, mutta raivaustöiden arvioitiin kestävän koko päivän. Henkilövahingoilta tiettävästi vältyttiin.

Kova tuuli kaatoi kymmeniä puita sähkölinjojen päälle ja teille. Tämä haittasi Tiehallinnon mukaan etenkin aamun työmatkaliikennettä.

Rajuimmin tuuli riepotteli Oulun seutua. Pahimmillaan noin 20000 Oulun Energian asiakastaloutta Oulussa ja Kiimingissä oli aamulla ilman sähköä. Suurin osa talouksista pääsi keittelemään aamukahvejaan vasta myöhemmin aamupäivällä.

Myrsky työllisti etenkin palokuntaa, sähkömiehiä ja metsureita. Esimerkiksi Oulun palokunnan työlistalla oli aamulla yli 50 puunraivaustehtävää. Puita kaatui myös rakennusten päälle, ja Oulun keskustan kaduilla sai väistellä pudonneita oksia.

Oulun seudun sähkön mukaan heidän asiakastalouksistaan runsaat 3000 oli aamun aikana ilman sähköä. Yhtiö hoitaa sähkönjakelua Oulun eteläpuoleisissa lähikunnissa.

Kainuu koki kovia

Myrsky jylläsi voimalla myös Kainuussa. Voimakas ja puuskittainen tuuli aiheutti keskijännitevikoja kaikissa Kainuun kunnissa. Pahimmillaan Kainuun Energian verkkoalueella oli sähköttömiä talouksia yli 10000.

Kainuun Energian verkostopäällikkö Jouni Huusko kertoo, että ainakaan vuoteen alueella ei ole koettu yhtä pahoja tuhoja.

- Näin nopeasti näin lyhyellä ajalla ei ole tullut näin paljon yhtäaikaisia vikoja, hän selittää.

Huuskon mukaan pahin vikasuma kesti parisen tuntia. Aamuseitsemältä alkanut vikasoittojen ryöppy helpottui hieman yhdeksän jälkeen, minkä jälkeen vikoja ilmoiteltiin tasaisemmin. Eniten sähkökatkokset kiusasivat Suomussalmea, Puolankaa ja Kuhmoa.

Vattenfallin alueella Oulun eteläpuolella tuuli aiheutti vain vähäisiä vahinkoja. Aamuyöllä parisataa asiakasta oli ilman sähköä. Sähkönjakeluhäiriöitä oli myös Pyhäjoki-Raahe-alueella.

Tuuli eteni varhain aamulla puuskittain. Oulussa oli myös ukkosta. Pahin myräkkä kesti Oulun seudulla noin puolitoista tuntia. Aamulla sää tyyntyi hieman, mutta tuuli voimistui jonkin verran myöhemmin uudelleen.

Puhuririntama eteni Oulusta Kainuuseen sekä Posion ja Kuusamon suuntaan. Tuulet siirtyivät Suomen rajojen yli Venäjälle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat