Lauri Salovaaran juhannusviikko alkoi surkeissa tunnelmissa, kun rajuilma teki tuhojaan hänen kokous- ja juhlatilassaan Oulussa. Katso videolta, miten rakennuksen katto lennähtää myrskypuuskassa!
Ukkosrintamat ovat riepotelleet Suomen eri kolkkia kuluneen viikon aikana. Esimerkiksi Oulussa rajuilma teki kahden päivän aikana pahaa jälkeä.
Luonnon rajuista voimista sai osansa myös tv- ja radiojuontaja Lauri Salovaara, jonka mukaan tiistainen myräkkä ”runnoi Oulun Lapinkangasta oikein urakalla”.
Myös Salovaaran Kokous- ja juhlatila The View – Oulujokea.
Myrskypuuskista ja ukkosesta varoiteltiin kyllä, mutta Oulun leveysasteilla rajuilmaan ei oltu Salovaaran mukaan osattu varautua.
– Kotiterassilta lensi käytännössä kaikki hiiteen, joista osa jopa satojen metrien päähän, Salovaara kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.
– Kokous- ja juhlatilani kärsi vielä enemmän. Puita kaatui alueella runsaasti, joista muutama puuvaraston päälle, Salovaara kertaa myrskyn aiheuttamia tuhoja.