MV-julkaisun perustaja myönsi poliisille julkaisseensa salaisia asiakirjoja

Pasilan poliisitalon edessä joukko Janitskinin tukijoita vaati tämän vapauttamista 0:52

Useista rikoksista syytetty MV-julkaisun perustaja Ilja Janitskin myönsi poliisille, että julkaisi hänelle toimitettuja poliisin salaisia tutkinta-asiakirjoja. Asiakirjoissa oli kyse poliisin vaatimuksesta keskeyttää MV-julkaisun toiminta.

Hän kuitenkin kiisti, että olisi julkaissut MV-julkaisussa oikeuden päätöksen.

Video: Janitskinin tukijat osoittivat mieltä ja vaativat Janitskinin vapauttamista huhtikuussa.

Vaikka Janitskin myönsi julkaisseensa poliisin asiakirjat henkilökohtaisesti, hän kiisti salassapitorikoksen. Hän sanoi, että julkaisi asiakirjat niiden "järkyttävyyden ja valheellisuuden" takia.

– Mielestäni nämä salaiset käsittelyt eivät saisi olla salaisia. Vastaajalla tulisi olla täysi oikeus siihen, että häntä koskevat asiat ovat julkisia, Janitskin kertoi poliisille esitutkintamateriaalin mukaan.

Keskiviikkona Janitskinille luettiin salassapitorikosten lisäksi syytteitä muun muassa laittomasta rahankeräyksestä. MV-julkaisussa oli linkki, jonka kautta pääsi syyttäjän mukaan rahoittamaan MV-julkaisun oikeudenkäyntikuluja. Ilmoituksen otsikko oli "Suomen viranomaiset kyykkyyn yhdessä".

Lahjoituksen vastineeksi Janitskinin kirja

Janitskinin mukaan kyse ei ollut laittomasta rahankeräyksestä, sillä lahjoituksesta luvattiin vastineeksi Janitskinin itse kirjoittama e-kirja.

– Minulla on kaksikin kirjaa tällä hetkellä valmistumassa, mutta tiettyjä asioita siihen liittyen ei ole saatu päätökseen, Janitskin sanoi kuulusteluissa huhtikuussa.

Poliisi kysyi Janitskinilta, mitä ihmiset sitten saivat vastineeksi.

– Lukemista, Janitskin vastasi.

Poliisihallituksen mukaan kampanja ei vaikuttanut aidolta kaupankäynniltä, vaan rahankeräys naamioitiin kaupankäynniksi.

– Poha (Poliisihallitus) on väärässä. En ole ollut rahaa keräämässä vaan myymässä kirjaa, ja kirjantekokustannukset maksavat, Janitskin sanoi kuulusteluissa.

Syyttäjän mukaan kampanjan tuottotavoite on ollut 50 000 euroa mutta 15 henkilöä lahjoitti keräykseen yhteensä 530 euroa.

Janitskinille vaaditaan oikeudenkäynnissä vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistusta muun muassa törkeästä kunnianloukkauksesta, tekijänoikeusrikoksista, rahankeräysrikoksista, rahapelirikoksista, laittomasta uhkauksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja salassapitorikoksista. 

Lue myös:

    Uusimmat