Muistatko tuloksen: 80 prosenttia nettikyselyyn vastanneista sulkisi Suomen rajat

Kysyimme syyskuussa 2009 ohjelmassamme pitäisikö Suomen sulkea rajansa. Vastauksia tuli ennätysmäärä, ja yli 80 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että näin pitäisi tehdä.

Tällaisia perusteluja katsojat antoivat mielipiteelleen.

− Kuuntelen aivan kauhuissani sitä, miten pääministeriä myöten "kansalle" selitetään, miten Suomi muka tarvitsee ihmisiä muualta tekemään niitä töitä, mitä suomalaiset eivät itse suostu tekemään. Eikö kenenkään muun korvaan särähdä se, että vierastyövoima on laillistettua orjakauppaa? Että maan hallitus on umpirasistinen sanoessaan, että muualta voidaan tuoda alempiarvoisia ihmisiä tekemään ikäviä duuneja, jotka suomalaisille eivät kelpaa?

Ja entä mitä armollisuutta on siinä, että miljoonasta kärsivästä kymmenen tuodaan pois, kun heidän aiheuttamiensa kustannusten määrällä autettaisiin sataatuhatta paikan päällä? Mikä jumala valitsee nuo kymmenen, ja miksi heidät pitää tuoda kokonaan toiseen kulttuuriin pilaamaan sekä omansa että sen toisen kulttuurin elämä? Ihmisen sisällä on rajat, niiden rikkominen vieraaseen arvomaailmaan pakottamalla on henkistä väkivaltaa. Ongelmat pitää ratkaista siellä, missä ne syntyvät. Maahanmuutto ei auta ketään. Me olemme poistaneet sodan Euroopasta, väittävät nykyiset europarlamentaarikot, eivätkä idiootit tajua, että ovat rikkoneet rauhan Euroopan maiden sisällä. Polttopullot, räjäytykset, raiskaukset, varkaudet ja väkivalta; ne ovat tämän päivän sotaa, ja sen aiheuttaa maahanmuutto, kirjoitti nimimerkki Maahanmuutto ei auta.

− Suomessa on lama, vanhuksemme ja lapsemme tulisi hoitaa ensin. Ei maatamme taisteltu hyvinvointivaltioksi n*****itä varten, kommentoi nimimerkki suomalainen.

− Mielestäni rajat pitäisi sulkea nimenomaan elintasopakolaisilta. Ulkomailta tulevat työtätekevät, rotuun tai uskontoon katsomatta ovat lämpimästi tervetulleita. Olisi jo korkea aika avata silmät ja nähdä muiden Pohjoismaiden jo olemassa olevat siirtolaisongelmat, ettemme kulkisi kohti samaa kurimusta, kirjoitti nimimerkki isoäiti.

− Jo pelkkä heinäntekojärki riittää perusteluksi, mutta tästä järjestä on selvää puutetta "päättäjillä". Menkää katsomaan kehitystä Ruotsin Malmöön. Tämä kehitys tapahtuu seuraavaksi Suomessa, jos maahanmuuton annetaan jatkua nykyisellään ja jälleen kerran − veronmaksajat maksavat kaiken tyhmyyden. Todella hölmöä, kirjoitti nimimerkki Meneekö nuppiin.

− Eihän suurimmasta osasta maahanmuuttajista ole kuin ongelmia ja rikollisuutta. Ei ole työhalukkuutta, eli aivan sosiaalipummeja ovat. Semmoiset, jotka tekevät täällä työtä saavat olla, mutta kaikki muut takaisin. Ei meillä veronmaksajilla ole varaa elättää heitä, kun ei meidän rahat tahdo riittää omiinkaan tarpeisiin, totesi nimimerkki ajattelija.

Häviävä osuus vastanneista oli kuitenkin myös eri mieltä aiheesta.

− Miksi näin sisäsiittoisen kansan niin pitäisi tehdä? Kuollaan sukupuuttoon, ihmetteli nimimerkki paula.

Studio55.fi viettää suvaitsevaisuuden viikkoa. Katso ohjelma monikulttuurisuudesta torstaina 2.2. kello 9.25 alkaen MTV3-kanavalta.

Lue myös:

    Uusimmat