Muistathan liikkua työpäivän aikana? Näillä taukojumppaliikkeillä herätät kroppasi eloon

Taukoliikuntaa helposti ja hauskasti 5:57

Työpäivän aikana on syytä liikuskellakin jonkin verran. Cuckoo Workout -yrityksen toimitusjohtaja Veera Lehmonen näytti Huomenta Suomen juontajille muutaman kätevän taukojumppaliikkeen.

Lehmonen kertoo haastattelussa, millaista liikuntaa työpäivään pitäisi kuulua ja miten paljon.

Vain viidennes suomalaisista aikuisista ja kolmannes suomalaisista lapsista liikkuu terveyden kannalta riittävästi. Suomen historian ensimmäinen liikuntapoliittinen selonteko koittaa taklata näitä ongelmia. Yhtenä tekijänä nostettiin työpaikkaliikunta, ennen kaikkea taukoliikunta. Tästä keskustelemassa Huomenta Suomessa oli Cuckoo Workout -yrityksen toimitusjohtaja Veera Lehmonen.

Lehmosella olisi päättäjille tiettyjä toiveita liikunnan edistämiseksi.

– Toivoisin erilaisia kannustimia. Se voi olla verohelpotukset, joita osittain on jo tehty, mutta porkkanoita ja kannustavuutta, että saataisiin tunnetason muutoksia, hän kuvailee.

– Esimerkiksi voidaan hyödyntää teknologiaa siinä, että kerättäisiin pisteitä erilaisesta arkiliikunnasta, matalan kynnyksen liikunnasta ja saataisiin siitä vaikka HSL:n metrolippuihin rahaa. Jotain konkreettista hyötyä kansalaisille, hän summaa. 

Lähetyksessä tehdään myös muutamia helppoja liikkeitä, joilla saa vähän eloa istumisen jäykistämään kroppaan.

Lue myös:

    Uusimmat