Negatiiviset kokemukset saattavat vaikuttaa koiran unen laatuun ja tätä kautta käytökseen, kertoo unkarilaistutkimus.
Stressaavan päivän jälkeen monelle meistä voi olla vaikeuksia saada unta, ja seuraava yö meneekin helposti sängyssä pyörien. Tämä ongelma ei koske ainoastaan ihmisiä, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan myös koirat voivat kärsiä stressin aiheuttamista unihäiriöistä. Jopa lyhyt erossaoloaika omistajasta tai jokin uhkaava tilanne voi heittää koiran koko unirytmin päälaelleen.
Tutkimuksen johtavan tutkijan Anna Kisin mukaan ihmisillä stressi aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia, kun taas koirilla ongelmat ilmenevät pääasiassa unen aikana. Vaikka stressaantuneet koirat nukahtaisivatkin nopeasti, ne eivät saavuta unen aikana syvää unta, jolla on todettu olevan tärkeä rooli muun muassa tunteiden hallinnassa.
Jokainen meistä tietää, kuinka huonolta olo heikosti nukutun yön jälkeen tuntuu, ja koirista voi tämän tutkimuksen perusteella tuntua täysin samalta stressaavan päivän jälkeen.
Heikko unenlaatu voi tehdä koirista helposti aggressiivisia
Tutkimus toteutettiin laboratorio-olosuhteissa, jossa ennen nukahtamista koirille annettiin joko positiivinen tai negatiivinen kokemus. Positiivisessa ryhmässä olleille koirille puhuttiin ja heidän kanssaan vietettiin aikaa, kun taas negatiivisen kokemuksen ryhmässä lemmikit jätettiin yksin ilman huomiota. Yksin jättämisen jälkeen tutkija lähestyi niitä vielä hetken ajan uhkaavasti.

