Helsingin Kalasatamaan pian avattava Majakka-asuintorni täyttää pilvenpiirtäjän määritelmän. Sen neliöhinnat ovat kuitenkin kovat, vaikka tarvetta olisi erityisesti edullisemmille asunnoille. Viiden jälkeen vierailee Suomen korkeimmassa asuintalossa.
Helsinki kasvaa kovaa vauhtia, lähes 7000 asukkaalla vuosittain, joten asuntojen tarve on suuri.
Helsingin Kalasatamaan pian avattava Majakka-asuintorni täyttää yli 130 metrin korkeudellaan pilvenpiirtäjän määritelmän. Kyseessä onkin Suomen korkein asuinrakennus.
Asumista kaupungin kattojen yllä
Majakka vastaa asuntopulaan yli 280 asunnolla. Talo vetää asukkaita kuuden normaalin kerrostalon verran.
Suurissa kaupungeissa on eritoten edulliselle asumiselle, sillä pienituloisten, kuten opiskelijoiden ja eläkeläisten osuus on kasvava.
Valtaosa Majakan asunnoista on maltillisen kokoisia, mutta niiden keskimääräinen neliöhinta kapuaa reiluun 7 000 euroon. Tästä huolimatta kysyntä on ollut kovaa. Myymättä on enää muutama asunto. Tosin näiden hinta kipuaa yli kahden miljoonan euron.
Korkea palvelutaso houkuttimena
Majakkaa on markkinoitu alusta lähtien korkealla palvelutasolla. Talosta löytyy kauppakeskuksen palvelujen ohella esimerkiksi aulapalvelu sekä lisämaksullisia huolto-, siivous- ja lemmikkipalveluita.