MTV Uutiset vieraili texasilaisen rajakaupungin hätämajoituksessa – "Ylitin rajan laittomasti – minut vietiin kylmään paikkaan"

Edustajainhuone äänestänee Trumpin hätätilaa vastaan huomenna 2:04

Yhdysvalloissa ryhmä kansallisen turvallisuuden asiantuntijoita kyseenalaistaa presidentti Donald Trumpin kansallisen hätätilan. Lähes kuudenkymmenen eri puoluetaustaisten asiantuntijoiden mukaan muurille ei ole perusteita eikä hätätila perustu faktoihin.

Useat osavaltiot ja järjestöt ovat haastaneet Trumpin päätöksen oikeuteen, sillä laittomien maahantulijoiden pidätykset ovat laskeneet vuosituhannen alusta merkittävästi. Edustajainhuoneen odotetaan äänestävän päätöstä vastaan tiistaina.

Hondurasilainen Angel Lopez on aina tykännyt laittaa ruokaa. Nyt hän kokkaa muille turvapaikanhakijoille hätämajoituksessa San Benitossa Texasissa.

– Ylitin rajan laittomasti ja rajavartiosto pidätti minut. Minut vietiin kylmään paikkaan, siellä oli muutama muukin. Olin ilman vaatteita ja ruokaa, Lopez kertoo MTV Uutisille samalla kuin laittaa riisit tulille.

Karusta vastaanotosta huolimatta Lopez oli onnekas, sillä hän ylitti rajan ennen Trumpin hallinnon muutoksia. Nykyisin rajalla kiinni otetut turvapaikanhakijat saatetaan palauttaa Meksikon puolelle odottamaan päätöstä.

– Osa on täällä yhden yön, osa seitsemän kuukautta. Heillä kaikilla on joku työtehtävä. Osa pesee lattiat, osa petaa sängyt, La Posada Providencia -hätämajoituksen vapaaehtoinen Barbara Pettengill kertoo.

Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla on useita hätämajoituksia turvapaikanhakijoille. La Posada toimii katolisen kirkon saamilla lahjoituksilla, toiset liittovaltion tuella.

Presidentti Trump julisti laittoman maahantulon vuoksi kansallisen hätätilan viime viikolla. Useat osavaltiot ja järjestöt ovat haastaneet päätöksen oikeuteen, sillä rajavartioston tekemien pidätysten määrä on laskenut vuosituhannen alusta.

Paikallinen bussiasema kuin Ellis Island

Texasilaisessa rajakaupungissa McAllenissa maahantulijat täyttävät paikallisen linja-autoaseman. He ovat tulleet asemalle suoraan pidätyskeskuksesta.

– Matka on heille yhä vaarallinen, sillä heidät tunnistaa keltaisista kansioista, etteivät he ole täältä. Jotkut yrittävät ottaa heistä hyödyn irti, vapaaehtoistyöntekijä Luis Guerrero kertoo.

Guerrero auttaa turvapaikanhakijoita oikeisiin linja-autoihin ja varoittaa vieraista.

– Varoitan heitä ihmisistä, jotka yrittävät tarjota heille puhelintaan. Puhelinta käyttämällä henkilö saa heidän perheensä numerot ja pystyy kiristämään rahaa. Se on käynyt jo muutaman kerran, Guerrero sanoo.

Guerreron mukaan McAllenin asemalla on käynyt kuhina jo useita vuosia. Guerreron mukaan asemaa nimitetään siirtolaismäärän vuoksi tämän päivän Ellis Islandiksi.

– Aloitamme aamukuudelta ja busseja tulee iltaan saakka.

Yksi linja-autoa odottava on hondurasilainen turvapaikanhakija Celeste Castillo. Castillo istuu kärsivällisenä aseman aulassa neljävuotiaan poikansa Daviden kanssa.

– Kotimaassani on paljon epävarmuutta ja rikollisuutta. Siellä en olisi voinut varmistaa tulevaisuutta lapsilleni. Perheen jäsen osti meille linja-autoon liput. Olemme matkalle San Bernardinoon Kaliforniaan, Castillo sanoo hymyillen.

Castillolla on Kaliforniassa perheenjäseniä. Vaikka virallinen päätös turvapaikasta on vielä saamatta, kädessä oleva väliaikainen oleskelulupa saa Castillon hymyilemään. Myös neljävuotias on toiveikas.

– Tykkään Yhdysvalloista!

– Miksi?

– Koska täällä on niin nättiä, Davide sanoo ja äitiä naurattaa. 

Lue myös:

    Uusimmat