Trump antamassa sotilaille oikeuden ampua siirtolaisia rajalle? Siirtolaiset pyrkivät silti Yhdysvaltoihin jopa sylilasten kanssa

Kolmas siirtolaiskaravaani lähti matkaan kohti Yhdysvaltoja 0:53

Tuhansien keskiamerikkalaisen siirtolaisen muodostama karavaani liikkuu Meksikossa hitaasti kohti Yhdysvaltoja. Siirtolaiset ovat suurimmaksi osaksi Hondurasista, mutta joukkoon on liittynyt ihmisiä myös esimerkiksi Guatemalasta, El Salvadorista ja Nicaraguasta. Suurin osa siirtolaisista on lapsia.  Karavaanin kulkua Meksikossa seuraava CNN:n toimittaja on sitä mieltä, että Yhdysvalloilla ole mitään syytä pelätä väliamerikkalaisia siirtolaisia. 

Joukkoon arvioidaan kuuluvan tällä hetkellä noin 3500 ihmistä. Näistä 2300 on UNCEFin arvion mukaan lapsia. Karavaanissa kulkevien määrä on vähentynyt matkan kuluessa. Matkan alkaessa San Pedro Sulasta, joka on Hondurasin toiseksi suurin kaupunki, lähtijöitä arveltiin olleen noin 7000.

Ernesto matkalla rajalle 4- ja 6-vuotiaiden tyttäriensä kanssa

Guatemalasta matkaan lähtenyt Yesenia on kulkenut jo lähes 1000 kilometriä käsivarsillaan vain 27 päivää vanha tyttärensä Rachel. He ovat matkustaneet kuorma-auton lavalla, koska sylivauvaan kanssa olisi vaivalloista kävellä.

Perheen isä Ernesto kävelee matkaa työntäen lastenrattaissa perheen kahta muuta, 4- ja 6-vuotiasta tytärtä. Ernesto on taannoin menettänyt työnsä ja Yesenialla ei sellaista ole ollut aiemminkaan.

Ernesto ja Yesenia myöntävät, että heille on ollut vaikeaa lukea uutisia Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lausunnoista. He eivät aio kuitenkaan jättää matkaa kesken. He toivovat voivansa hakea Yhdysvalloista turvapaikkaa ja rukoilevat, että presidentti ymmärtäisi ne vaikeudet, jotka saivat heidät liikkeelle.

Väli-Amerikan köyhimmissä maissa vallitseva työttömyys, väkivalta ja näköalattomuus saa ihmiset kävelemään paremman elämän toivossa tuhansia kilometrejä henkensä uhaten. 

Osa siirtolaisista on valmis jäämään Meksikoon. Vaikka Meksikoa itseään vaivaa köyhyys ja väkivalta, se on silti Hondurasia tai Nicaraguaa vauraampi ja turvallisempi.

Tuhansia sotilailla rajalla – Trump vertaa kivien heittelyä tuliaseisiin

Trump on sanonut estävänsä siirtolaisten pääsyn Yhdysvaltoihin, vaikka voimatoimin. Hän on määrännyt tuhansia asevoimien sotilaita rajalla.

Tänä aamuna Trump vihjasi toimittajille, että hän saattaa antaa sotilaille luvan ampua siirtolaisia, jos nämä heittelevät Yhdysvaltojen sotilaita kivillä. Trumpin mielestä kivien heittely vertautuu tuliaseiden käyttöön.

Trumpin mukaan siirtolaisjoukko koostuu ”pahoista jätkistä”, ”huligaaneista”, ”terroristeista” ja ”jengien jäsenistä”, jotka ovat tekemässä ”hyökkäystä Yhdysvaltoihin”. Trump on uhannut sulkevansa koko rajan.

Sunnuntaina Yhdysvaltain kotimaan turvallisuuden ministeri Kirstjen Nielsen sanoi, ettei maahan tule ”yhtäkään laitonta siirtolaista”.

CNN:n paikalla olevan toimittajan Alice Driverin mukaan Donald Trumpin käsitykset siirtolaiskaravaanissa kulkevista ihmisistä ovat vääriä.

– Tapasin raskaana olevia naisia. Tapasin perheitä, joilla on pieniä lapsia. Tapasin nuoria, jotka etsivät töitä. Lähes kaikki kulkivat sandaaleissa, joka tuskin on terroristien valinta jalkineeksi. Yksikään tulijoista ei ole Lähi-Idästä, kuten Trump on väittänyt, vaikka hän myöhemmin sanokin, ettei asiasta ole todisteina, Driver kirjoittaa.

Karavaani pysähtyi toissaviikolla Huixtlan kaupunkiin Meksikon lounaiskulmassa Chiapasin osavaltiossa. Pysähdyksen syynä ei ollut se, että siirtolaiset epäröisivät matkansa järkevyyttä tai presidentti Trumpin tviittaukset.

Sen sijaan siirtolaiset halusivat pysähdyksellä kunnioittaa matkalla kuollut toveriaan. Mies oli pudonnut täyteen ahdetun kuorma-auton lavalta ja kuollut vammoihinsa. Kaupungin keskusta muuttui improvisoiduksi leiripaikaksi.

Paikalliset osoittivat pysähtyneelle karavaanille tukea ja vieraanvaraisuutta muun muassa tuomalla siirtolaisille ruokaa ja vaatteita ja järjeställä heille peseytymismahdollisuuden.

Driver kertoo paikallisten kutsuvan siirtolaisia ”veljiksi ja siskoiksi”. Paikalliset ilmoittivat tukevansa siirtolaisia myös siinä tapauksessa, että nämä haluaisivat jäädä Meksikoon.

Osa jää Meksikoon

Huixtlassa karavaanin mukana kulkenut hondurasilainen työtön taksinkuljettaja, joka esittäytyy Joséksi, esittelee CNN:n toimittajalle karttaansa.

Mahdollisia reittivaihtoehtoja on kaksi. Pääkaupunki Méxicon jälkeen monet pyrkivät junalla maan luoteiskulmaan ja Tijuanan kaupungin kautta Kaliforniaan. Lyhyempi mutta vaarallisempi reitti kulkee Meksikon koilliskulmalle Teksasin rajalle Brownsvilleen.

Kohtuullisen hyvää Englantia puhuva José aikoo jäädä Meksikon pääkaupunkiin Méxicoon etsimään töitä. Hän sanoo, ettei Hondurasissa ole töitä tai jos niitä on, niistä ei makseta palkkaa.

José myöntää, että väkivalta on Hondurasissa ongelma, mutta ei puhu siitä sen yksityiskohtaisemmin.

Suuri osa ei aio kuitenkaan jäädä Meksikoon. Ainakin yli tuhat karavaanin siirtolaisista on anonut Yhdysvalloista turvapaikkaa.

Karavaani jatkaakin matkaansa joka päivä kohti Yhdysvaltojen rajaa.

Lue myös:

    Uusimmat