MTV Uutiset lintubongareiden matkassa: Vesilinnut saapuvat entistä aikaisemmin – ilmaston lämpeneminen on aikaistanut lintujen kevätmuuttoa

Lintujen kevätmuutto vilkastumassa 1:54

Ilmastonmuutos on aikaistanut lintujen kevätmuuttoa. Tuoreen tutkimuksen mukaan erityisesti vesi- ja rantalinnut muuttavat entistä aikaisemmin keväällä. Lintujen kevätmuutto on jo hyvässä vauhdissa ja lähipäivinä sen odotetaan edelleen vilkastuvan.

Lintutorneissa alkaa nyt olla ruuhkaa. Kevätmuutto vilkastuu koko ajan.

– Minulla on tällä hetkellä vajaat 70 lajia. Eilen nähtiin ristisorsa, punakuiri ja tylli, kahlaajia ja vesilintuja lähinnä, kertoo Espoossa Maarin lintutornissa lintuja tarkkaileva Tapio Hietamäki.

Jotkut lajit muuttavat useita viikkoja entistä aikaisemmin

Pohjoiseurooppalaisten ja kanadalaisten lintuasemien lähes 200 lajia kattavaan aineistoon perustuvan tutkimuksen mukaan lintujen kevätmuutto on aikaistunut ja se näkyy myös tänä keväänä.

– Ollaan selkeästi aikataulusta edellä. Hangon lintuaseman aineiston perusteella ollaan noin 9 vuorokautta normaalista aikaisemmassa pelkästään maaliskuun perusteella, jos verrataan 1990-luvun puolivälin tilannetta, huomauttaa akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta (Luomus).

Lintujen kevätmuutto on aikaistunut keskimäärin noin viikolla viidessä vuosikymmenessä, mutta monilla lajeilla selvästi enemmän. Esimerkiksi laulujoutsenet saapuvat jo pari viikkoa aikaisemmin kuin 80-luvulla. Meriharakat ovat aikaistaneet muuttoa jopa 3 viikolla ja sepelkyyhkyt 2 viikolla. Varsinkin lähellä talvehtivat vesi- ja rantalinnut palaavat entistä aikaisemmin.

Yhä useampi laji talvehtii Suomessa

Muutoksen taustalla on ilmaston lämpeneminen.

– Tämä on selkeästi linkitettävissä siihen, miten ilmasto on lämmennyt eli ihan vuositasolla on nähtävissä se, että mitä lämpimämpi talvi ja alkukevät, sitä aikaisemmin linnut saapuvat tänne. Lähimuuttajat, erityisesti vesilinnut, pystyvät talvehtimaan lähempänä, kun on leuto talvi, selittää Lehikoinen.

Tulevaisuudessa yhä useampi laji saattaa jättää muuton kokonaan väliin ja talvehtia Suomessa.

– Voi johtaa pidemmällä tähtäimellä siihen, että lajien pesimis- ja talvehtimisalueet muuttuvat. Tästä on jo esimerkkejä joidenkin lajien osalta. Esimerkiksi vesilintulajeja talvehtii yhä suuremmassa määrin Suomessa. Myös varpuslintujen kuten punarintojen ja peukaloisten talvehtijamäärät ovat kasvussa, arvioi Lehikoinen.

Lähipäivinä suotuisat muuttosäät

Linnuista kiinnostuneen kannattaa lähipäivinä suunnata peltoaukeille tai sulapaikkojen läheisyyteen.

– Tämä muuttaa taas kaiken. Kesä tulee ja valtava määrä lintuja ja luonto herää, selittää Tapio Hietamäki kiinnostustaan lintujen muuton seuraamiseen.

Lounais- ja etelätuulet, joita on lähipäivinä luvassa, tuovat yleensä mukanaan runsaasti muuttolintuja.

Eri lintulajien kevätmuuttoajoissa tapahtuneita muutoksia voi tutkia täältä.

 

Lue myös:

    Uusimmat