MTV Uutiset Kaliforniassa: Yhdysvaltain suurin osavaltio purki koronarajoituksensa – hinnat nousevat ostobuumin keskellä

Yhdysvaltain suurin osavaltio purki koronarajoituksensa 2:00
Katso MTV:n Yhdysvaltain kirjeenvaihtajan Mari Karppisen raportti Los Angelesista.

Yhdysvaltain suurin osavaltio Kalifornia on purkanut loputkin koronarajoituksensa tällä viikolla. Rajoitukset ovat jatkuneet osavaltiossa pitkään, mutta Kalifornian uskotaan palautuvan kriisistä nopeammin kuin muu Yhdysvallat.

Suomen lippu on näkyvästi esillä toimistotiloissa Kaliforniassa. Suomalaisen ohjelmistoyrityksen Vincitin täysrokotetut työntekijät ovat palanneet toimistolle ja yrityksellä pyyhkii muutenkin hyvin.

– Loppuvuodesta 2020 vauhti on vain kiihtynyt meidän osalta. Meillä on tällä hetkellä täysi rekrytointi päällä, ollaan palkattu tänä vuonna joukkueellinen uusia työntekijöitä ja tullaan palkkaamaan merkittävästi lisää, Vincit USA:n toimitusjohtaja Ville Houttu kertoo MTV Uutisille.

Suomalaisyritys saapui Yhdysvaltoihin 5 vuotta sitten. Vincit toteuttaa muun muassa mobiilisovelluksia amerikkalaisille yrityksille kuten Kellogg’s -aamupalaruokavalmistajalle. Houttu uskoo, että Kaliforniassa toimivat yritykset hyötyvät nykyisestä ilmapiiristä, missä ollaan valmiita maksamaan osaamisesta.

– Kun muutin tänne Suomen listautumisen jälkeen vuonna 2016, niin työntekijöitä oli yksi eli minä. Nykyään väkimäärä on yhteensä 60 ja liikevaihto oli viime vuonna 6,5 miljoonaa, Houttu kertoo.

"Ihmiset haluavat käyttää rahaa"

Kalifornia on Yhdysvaltain suurin talous lähes 40 miljoonalla asukkalla.

 Osavaltion tilanne ei voisi olla parempi. On aika nurinkurista, että budjetti oli 87 miljardia ylijäämäinen. Suuryritysten verokertymä on ollut suuri ja se on johtanut tähän tilanteeseen. Sen päälle tuli liittovaltiotasolta 27 miljardin lisäpotti, Suomen Los Angelesin konsulaatin pääkonsuli Stefan Lindströmkertoo.

Amerikkalaisilla onkin ostobuumi ja kuluttajahinnat ovat nousseet huolestuttavan nopeasti.

– Ihmiset eivät ole pystyneet käyttämään rahaa, heillä on sitä rahaa ja he haluavat käyttää sitä rahaa. Ongelmahan tässä on enemmän se, että mitä korkea kulutus tarkoittaa inflaation osalta. Esimerkiksi asuntomarkkinat ovat aivan käsittämättömällä tavalla ylikuumentuneet, puhutaan kymmenien prosenttien arvon noususta vuodessa eikä se ole kestävää milllään tavalla, Lindström sanoo.

Monin paikoin hinnat nousivat viimeksi näin nopeasti ennen 1990-luvun ja vuoden 2008 talouskriisejä.

"Amerikkalaiset nuoret eivät halua tehdä töitä"

Kulutuksen keskellä Kalifornian turismiala kärsii yhä. Matkustusrajoitukset pitävät ulkomaiset turistit minimissä ja moni amerikkalainen empii palaamista matalapalkkaisille työpaikoille.

Venice Beachillä t-paitoja ja muita matkamuistoja myyvä yrittäjä, Darick Breland, alkaa olla jo turhautunut, kun työntekijää liikkeeseen ei löydy millään.

– Olen etsinyt työntekijää jo kuukauden! Ikävä sanoa, mutta amerikkalaiset nuoret eivät halua tehdä töitä. He haluavat vain olla Tiktok- tai Instagram-julkkiksia. Moni amerikkalainen saa nyt työttömyystukea, joten miksi he tulisivatkaan töihin, koska saavat ilmaista rahaa, kysyy Breland.

Lue myös:

    Uusimmat