Jääkiekon SM-liigan tv-oikeuksien haltijana MTV on seurannut suomalaisen sarjakiekon uudistustyötä erityisellä mielenkiinnolla.
Liigan yhtiökokous päätti viime viikolla SM-liigan ja Mestiksen yhdistämisestä kahdeksi 14 ja 10 joukkueen sarjatasoksi.
Ensi kaudella joukkuemäärää kasvatetaan mahdollisesti jopa 18 joukkueeseen. Jokerien paluu pääsarjaan toisi mukanaan myös Helsingin odotetut paikalliskamppailut.
– Kyllä tässä on elementtejä siihen, että Liigan kiinnostus entisestään kasvaa. Ja kyllä me näemme, että sitten seuraavallakin kaudella uusi malli on hyvä, toteaa MTV Oy:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen.
– Me tietysti haluamme tarjota suomalaisia kiinnostavaa sisältöä, ja Liiga on siinä ollut meille olennainen osa. Olemme hienosti onnistuneet yhteistyössä Liigan kanssa kehittämään Liigan kiinnostavuutta.
MTV sai mediaoikeuksien haltijana sanoa oman mielipiteensä Liigan kehitystyöhön. Leppänen kuitenkin muistuttaa, että päätökset sarjauudistuksesta ovat viime kädessä sarjan osakkaiden eli yksittäisten seurojen käsissä.
Nykyinen mediasopimus kattaa vielä kauden 2026–27. MTV on kiinnostunut jatkamaan hyväksi osoittautunutta yhteistyötä.
– Totta kai me olemme. Se on tärkeä sisältö ja tärkeä sarja meille. Sitten se on tietysti aina hinnasta kiinni, että sen täytyy olla taloudellisesti järkevää, Leppänen sanoo.
