Tytti Yli-Viikarin ansiotulot pienenivät huomattavasti – MTV seuraa verotietojen julkistusta

Asia 60 sekunnissa – Näin tarkastat verotiedot 0:54
Näin tarkastat verotiedot

Verottaja on luovuttanut tiedot viime vuoden suurituloisimmista.

Aamulla julkaistujen tietojen mukaan Suomen suurituloisin olisi ollut viime vuonna Juhapekka Piiroinen.  Hän sai listauksessa ansio- ja pääomatuloa yhteensä 133,7 miljoonaa euroa. Piiroisen itsensä mukaan tieto ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Piiroinen kertoo leikkineensä numeroilla ja tehneensä virheen. Hän kertoo jättäneensä verotuksestaan oikaisupyynnön tänään. 

Seuraavana listalla oli peliyhtiö Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen 58,7:n miljoonan euron verotettavilla tuloilla.

Eniten verotettua ansiotuloa sai viime vuonna pörssiyhtiö Qt Groupin toimitusjohtaja Juha Varelius. Hänen ansiotulonsa olivat 27,2 miljoonaa euroa.

Tänään julkaistuissa verotiedoissa näkyvät pääoma- ja ansiotulot. Tulokärjestä puuttuu nimiä, sillä Verohallinto on antanut mahdollisuuden tietojen piilottamiseen medialle toimitettavalta suurituloisten listalta.

Yhteenveto veroaamun tärkeimmästä annista 8:22
Katso yhteenveto veroaamun tärkeimmästä annista

14.26: Yli-Viikarin tulot putosivat

Valtiontalouden tarkastusviraston ex-pääjohtaja tunnetuksi tulleen Tytti Yli-Viikarin ansiotulot pienenivät huomattavasti edellisestä vuodesta.

Yli-Viikarin ansiotulot olivat vuonna 2021 lähes 85 700 euroa ja pääomatulot noin 6800 euroa. Ansiotulojen suuruus pieneni huomattavasti aiemmasta vuodesta 2020, jona Yli-Viikarin tulot olivat lähes 131 400 euroa. Ansiotuloja hän kuitenkin ansaitsi tuona vuonna reippaasti vähemmän.

Virassa ollessaan Yli-Viikarin kuukausipalkka oli lisineen mediatietojen mukaan noin 12 000 euroa kuukaudessa. Iltalehti kertoi, että ollessaan viime vuonna virasta pidätettynä hän sai puolikasta palkkaa.

Yli-Viikarin toimia tehtävissään on arvioitu ja puitu oikeudessa. Yli-Viikari on myös valittanut eduskunnan päätöksestä irtisanoa hänet pääjohtajan paikalta. Tätä asiaa käsitellään hallinto-oikeudessa marraskuussa.

13.52: Näin tienasivat kirjailijat – Rikoskirjoilla tienasi muhkeita summia

Rikos- ja lastenkirjoilla tienasi verotietojen mukaan viime vuonna reippaasti. Dekkarikirjailijoista Leena Lehtolainen tienasi ansiotuloa 250  000 ja Reijo Mäki 124  000 euroa. Trillereillään suosioon noussut Max Seeck ansaitsi yhteensä 123  000 euroa, pääomatuloa siitä oli 68  000 euroa.

Vuoden 2020 Finlandia-palkinnon romaanistaan Margarita saaneen Anni Kytömäen ansiotulot nousivat viime vuonna 182  000 euroon, kun vuoden 2020 verotietojen mukaan hän ansaitsi vain 16  000 euroa. Finlandia-palkinto annetaan loppuvuodesta, joten sen myyntiin tuoma noste ei näy vielä saman vuoden verotuksessa.

Viime vuonna toistamiseen kaunokirjallisuuden Finlandialla palkitun Jukka Viikilän tulot olivat yhteensä 50  000 euroa, josta noin puolet oli pääomatuloa.

Konkareilla reippaita tuloja

Opettajanakin työskentelevä kirjailija Tommi Kinnunen sai ansiotuloa 240  000 euroa, pääomatuloa hänellä ei ollut lainkaan. Televisiosta tutuista kirjailijoista Miika Nousiaisen tulot olivat yhteensä 235  000 euroa. Uuden romaanin viime vuonna julkaissut Jari Tervo tienasi 210  000 euroa ja Kari Hotakainen 124  000 euroa. Mielensäpahoittajasta tuttu Tuomas Kyrö ansaitsi 121  000 euroa, josta 100  000 euroa oli ansiotuloa.

Myös kirjailijanimellä Enni Mustonen kirjoittava Kirsti Manninen ansaitsi yhteensä 142  000 euroa. Kirjailija Sofi Oksasen tulot olivat yhteensä 129  000 euroa, joista pääomatuloa 88  000 euroa. Oksasella on oma kustantamo Silberfeldt Oy.

Kjell Westö ansaitsi 105  000 euroa. Hänellä ei ollut pääomatuloja. Westön romaanista Rikinkeltainen taivas tehty elokuva sai ensi-iltansa viime vuoden marraskuussa.

Vajaat 100  000 euroa ansainneita kirjailijoita oli viime vuonna useampia, muun muassa Pajtim Statovci, Anja Snellman, Juha Hurme ja Kaari Utrio.

12.46: Kansanedustajista parhaiten tienasi viime vuonna ex-pääministeri Juha Sipilä

Kansanedustajien tulokärjessä oli viime vuonna entinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Hän tienasi yhteensä 472  000 euroa verotettavaa tuloa. Pääomatuloja tästä oli 390 000 euroa.

Toiseksi eniten kansanedustajista tienasi SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja, joka ansaitsi verotettavaa tuloa yhteensä 374 000 euroa. Tästä pääomatuloja oli 216 000 euroa.

Vuosina 2019 ja 2020 vain yksi kansanedustaja ylsi yli 300 000 euron tuloihin. 

12.25: Kantoraketti poksautti 48  000 euron tulot

Suomen elektronisen urheilun kärkinimistä Jesse Vainikka tienasi vuonna 2021 verotettavia tuloja 74 000 euroa ja Juhani Toivonen 48 000 euroa. Dota 2 -ammattilainen Vainikka käyttää pelinimeä JerAx ja Rainbow Six Siege -ammattilainen Toivonen pelinimeä Kantoraketti.

Muista e-urheilijoista Erik Tammenpää klikkaili 40 000 ja Joona Sotala 37 000 euroa. Viimeksi mainitun tuloista 8 000 euroa oli pääomatuloja.

12.00: Kapelimestareilla huikeat tulot

Kapellimestareista Santtu-Matias Rouvali tienasi yhteensä 341 000 ja Leif Segerstam 327 000 euroa. Savonlinnan oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff ansaitsi yhteensä 195 000 euroa. 

11.21: Harri Heliövaaralla mittavat pääomatulot

Suomen tenniksen kärkinimet Emil Ruusuvuori ja Harri Heliövaara kokosivat mukavat tulot vuonna 2021.

Kaksinpelin maailmanlistan 40 parhaan joukkoa hätyyttelevän Ruusuvuoren tulot olivat 76 000 euroa, josta pääomatuloja oli vajaat 4 000 euroa.

Nelinpelissä kymmenen kärkeen tähyävän Heliövaaran tulot olivat 150 000 euroa, josta pääomatuloja oli 93 000 euroa.

Heliövaaran tennisura oli välillä vuosia tauolla. Hän opiskeli diplomi-insinööriksi ja teki töitä, mutta onnistui palaamaan huipulle ja on nyt 33-vuotiaana toistaiseksi parhaassa ATP-sijoituksessaan 12:ntena. 

11.11: "Koronapomoista" eniten tienattiin HUSissa

MTV Uutiset selvitti koronapandemian tiimoilta esillä olleiden ”koronapomojen” vuoden 2021 tulot. Kovimmat tulot maksettiin HUSin johdolle. 

Eniten tienasi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) entinen toimitusjohtaja Juha Tuominen, joka jäi työkyvyttömyyseläkkeelle tehtävästään 1. elokuuta 2021. 

Hänen ansiotulonsa olivat viime vuonna 238 844 euroa, pääomatulot puolestaan noin 38 209 euroa.

11.01 (päivitetty 12.44): Venäjällä toimineiden yritysten johtajista moni ylsi viime vuonna miljoonatuloihin – UPM:n Pesonen tienasi yli 4,6 miljoonaa euroa

Venäjällä laajasti toimineiden suomalaisyritysten johtajista moni ylsi viime vuonna miljoonatuloihin.

Esimerkiksi metsäyhtiö UPM:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen verotettavat ansio- ja pääomatulot olivat yhteensä 4,6 miljoonaa euroa ja Fortumin toimitusjohtajan Markus Rauramon 3,1 miljoonaa euroa.

Nokian Renkaiden toimitusjohtajan Jukka Moision ansio- ja pääomatulot olivat puolestaan 2,4 miljoonaa euroa.

Kyseiset yritykset olivat tiettävästi viime vuonna suurimpien Venäjällä toimivien suomalaisyritysten joukossa. Ainakin vuotta 2020 koskevassa verkkolehti Fontankan listauksessa ne kuuluivat viiden suurimman suomalaisyrityksen joukkoon Venäjällä. 

Muista Venäjällä laajasti toimineiden suomalaisyritysten johtajista Koneen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth ansaitsi yhteensä 4,3 miljoonaa euroa, Fazer-konsernin toimitusjohtaja Christoph Vitzthum 3,6 miljoonaa euroa ja Metso Outotecin toimitusjohtaja Pekka Vauramo 2,4 miljoonaa euroa.

Kaikkien suomalaisyritysten johtajien tulot eivät selviä Verohallinnon tiedoista. 

Venäjän suurimman pankin Sberbankin hallituksessa toimineen entisen pääministerin Esko Ahon verotettavat tulot olivat viime vuonna yhteensä 298 000 euroa. Tästä ansiotuloa oli 271 000 ja pääomatuloa 26 000 euroa. Aho ilmoitti helmikuussa vetäytyvänsä Sberbankin hallituksesta Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Hän istui pankin hallituksessa noin kuusi vuotta.

Venäjän ja Saksan välisessä Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeessa konsulttina toiminut entinen pääministeri Paavo Lipponen puolestaan sai viime vuonna verotettavia tuloja yhteensä 142 000 euroa. Tästä ansiotuloa oli 122 000 ja pääomatuloja 21 000 euroa. 

10.36: Verokuningas sanoo, että tulot johtuvat näppäilyvirheestä, HS kirjoittaa

Tänään ilmestyneiden viime vuoden verotilastojen kärkeen nousi entuudestaan tuntematon mies.

Vuoden suurimmat tulot oli verottajan tilaston mukaan saanut mies on entuudestaan tuntematon ohjelmistoalan ammattilainen.

Helsingin Sanomat sai mainitun Juhapekka Piiroisen kiinni puhelimitse. Hänen mukaansa hänellä on saattanut tapahtua kryptosijoituksia verottajalle ilmoittaessa "näppäilyvirhe", ja taustalla on jonkinlainen "aivopieru". Hän kertoo tekevänsä oikaisua verottajalle. Verohallinnon viestintäjohtaja Kati Kalliomäki kertoo STT:lle, ettei hänen tietojensa mukaan Piiroiselta ole toistaiseksi tullut korjauspyyntöjä viime vuoden verotuksesta. Lue lisää miehen taustoista täältä

10.26: Tatu ja Patu -lastenkirjailijapariskunta tienasi jälleen muhkeat tilipussit

Parhaiten tienanneiden kirjailijoiden joukkoon ponkaisivat viime vuonna jälleen Tatu ja Patu -kirjoista tuttu lastenkirjailijakaksikko Aino-Maria Havukainen ja Sami Toivonen. Molemmat ansaitsivat noin 217 000 euroa. Kummallakaan ei ollut pääomatuloja.

Opettajana työskentelevä kirjailija TommiKinnunen tienasi niin ikään muhkean tilipussin. Hänellä oli ansiotuloa 240 000 euroa, eikä lainkaan pääomatuloa. 

10.08 (päivitetty 11.19): Palloliiton puheenjohtajan tulot yli kaksi miljoonaa euroa

Suomen Palloliiton puheenjohtajan Ari Lahden verotettavat tulot vuonna 2021 olivat 2,1 miljoonaa euroa, josta pääomatulojen osuus oli 1,8 miljoonaa. Lahti työskentelee rahoituskonserni Icecapitalin toimitusjohtajana. Hän on Kuopion Palloseuran pääomistaja.

Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummelan verotettavat tulot olivat 490 000 euroa, josta pääomatulojen osuus oli 47 000 euroa. Nummela työskentelee johtotehtävissä OP-ryhmässä.

Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itanilla ei ollut Suomessa verotettavia tuloja. 

Jääkiekon SM-liigan toimitusjohtajana työskennelleen Riku Kallioniemen tulot olivat 197 000 euroa. Ne koostuivat ansiotuloista. Kallioniemi jätti tehtävänsä tänä vuonna.

Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön entisen johtajan Mika Lehtimäen tulot olivat 116 000 euroa, josta pääomatulojen osuus oli 1  500 euroa.

10.01: Robert Helenius iski mahtitulot

Raskaansarjan ammattinyrkkeilijä Robert Heleniuksen verotettavat ansiotulot vuonna 2021 olivat lähes 100 000 euroa. Hänellä ei ollut pääomatuloja.

Helenius voitti viime vuonna puolalaisen Adam Kownackin, mutta taipui hiljattain Deontay Wilderille raskaansarjan huippuottelussa New Yorkissa.

Voitto olisi avannut Heleniukselle tien vielä kovempaan otteluun, mutta tappion jälkeen 38-vuotias urheilija väläytti lopettamismahdollisuutta.

9.54: Presidentti Niinistölle maltillisesti ansiotuloja

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sai viime vuonna maltillisesti ansiotuloja. Presidentin tehtävästä maksettava palkkio ja asuntoetu ovat verovapaita.

Presidentti Sauli Niinistö sai ansiotuloja viime vuonna 14 661 euroa. Pääomatuloja hänelle kertyi 45 464 euroa. Veronpalautuksia Niinistö sai 2071 euroa.

9.46 (päivitetty 10.05): Jaajo Linnonmaa ja Mikko Leppilampi juonsivat itselleen noin 170 000 euron tulot

Radiopersoona ja juontaja Jaajo Linnonmaa tienasi viime vuonna 174 000 euroa. Ansiotuloa hän sai 141 000 euroa ja pääomatuloa 33 000 euroa. Viime vuonna Linnonmaa esiintyi esimerkiksi Diili-ohjelmassa.

Juontaja ja näyttelijä Mikko Leppilampi tienasi viime vuonna 168 000 euroa, joista ansiotuloa oli 139 000 euroa ja pääomatuloa 29 000 euroa. Leppilampi näytteli viime vuonna useissa kotimaisissa tuotannoissa, minkä lisäksi hän juonsi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa.

Juontaja ja koomikko Jaakko Saariluoma keräsi viime vuonna 240  000 euron tulot. Niistä valtaosa, 236  000 euroa, oli ansiotuloa.

Juontaja ja tv-kasvo Vappu Pimiä keräsi viime vuonna 114 000 euron tulot. Hän sai ansiotuloa 88 000 euroa ja pääomatuloa 26 000 euroa. Juontaja ja tv-kasvo Maria Veitola tienasi viime vuonna 139 000 euroa, josta ansiotuloa oli 128 000 euroa ja pääomatuloa 11 000 euroa. 

9.38: Jukka Jalonen ylsi 300 000 euroon – myös Markku Kanervalla muhkea tilipussi

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalosen verotettavat tulot vuonna 2021 olivat 300 000 euroa. Leijonat saavutti Jalosen komennossa MM-hopeaa 2021 ja tänä vuonna helmikuussa olympiakultaa ja toukokuussa maailmanmestaruuden.

Miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva sai 260 000 euroa. Suomi pelasi viime vuonna hänen komennossaan ensimmäistä kertaa jalkapallon miesten arvoturnauksessa, mutta jäi EM-kilpailuissa alkulohkoon.

Miesten koripallomaajoukkueen päävalmentaja Lassi Tuovin verotettavat tulot olivat 4 900 euroa. Hän valmensi viime vuonna päätyönään Ranskassa ja toimi lisäksi Susijengin apuvalmentajana.

9.31: Pärmäkoski päihitti Niskaset verotettavissa tuloissa

Maastohiihdon olympiavoittaja Iivo Niskasen verotettavat tulot vuonna 2021 olivat 47 000 euroa, Kerttu Niskasen 13 000 euroa ja Krista Pärmäkosken 74 000 euroa.

Iivo Niskanen voitti viime talvena Pekingin olympialaisissa 15 kilometrin perinteisen olympiakultaa, hopeaa pariviestissä Joni Mäen kanssa ja pronssia yhdistelmäkilpailussa.

Pärmäkoski ankkuroi Suomen viestijoukkueen MM-pronssille Oberstdorfissa 2021 ja nappasi Pekingissä pronssin kymmenellä kilometrillä. Kerttu Niskanen saavutti olympiahopeaa kymmenellä kilometrillä ja pronssin 30 kilometrillä, mutta hänen viime vuosi oli vaikea loukkaantumisen takia.

9.30: Yleisurheilun Euroopan mestareilla suuret tuloerot

Seiväshyppääjä Wilma Murron verotettavat tulot vuonna 2021 olivat 29 000 euroa ja estejuoksija Topi Raitasen 74 000 euroa. Molemmat saavuttivat elokuussa Münchenissä Euroopan mestaruuden.

Raitasen tuloista noin 15 000 euroa oli pääomatuloja. Murrolla pääomatulojen osuus oli reilut 2 000 euroa. 

9.26: Jokerit-pomo Jari Kurrin tulot yli 500 000 euroa

Jääkiekon KHL:ssä pelanneen Helsingin Jokerien seurapomo Jari Kurrin verotettavat tulot vuonna 2021 olivat 514 000 euroa. Kurrin tuloista ansiotuloja oli noin 486 000 euroa ja pääomatuloja noin 28 000 euroa.

Jokerit-kasvatti Kurri on jääkiekon NHL:n ensimmäinen suomalainen supertähti ja voitti Stanley Cupin viidesti. 

Suomen suurituloisin tienasi yli 133 miljoonaa  –  miksi joku salaa verotietonsa? 0:35
Suomen suurituloisin tienasi yli 133 miljoonaa – miksi joku salaa verotietonsa?

9.22: Fitness-somettaja ja -valmentaja Ilona Siekkinen tykitti jättitulot

Sosiaalisen median mainostamisella ja vaikuttamisella tienasi julkistettujen verotietojen mukaan jälleen tuhteja tilipusseja.

Esimerkiksi somen välityksellä toteuttavia fitness-valmennuksiaan markkinoiva Ilona Siekkinen ansaitsi noin 351 000 euroa. Summa oli puhtaasti ansiotuloja, pääomatuloja Siekkisellä ei ollut.

Monipuolisesti somettava ja mainostava Natalia Salmela kerrytti tuloja noin 193 000 euron verran. Salmela on puhunut julkisuudessa vaurastuneensa muun muassa asuntosijoittamisen avulla.

Missitaustaisen Sara Siepin tulot olivat puolestaan noin 161 000 euroa.

Some-kasvot saavat tyypillisesti tuloja mainostamalla erilaisia tuotteita ja palveluja esimerkiksi Instagramissa.

9.10 (Päivitett 14.41): Suurituloisin ministeri oli Marin, eduskuntaan valittujen puolueiden puheenjohtajista Harkimo

Nykyisistä ministereistä suurimmat tulot viime vuonna oli pääministeri Sanna Marinilla (sd.). Hänellä oli verotettavaa ansiotuloa 201 000 euroa eikä yhtään verotettavaa pääomatuloa.

Eduskuntaan valittujen puolueiden puheenjohtajista tienasi eniten Liike Nytiä johtava liikemies Harry "Hjallis" Harkimo, jolla oli tuloja yhteensä 220 000 euroa. Näistä ansiotuloa oli 181 000 euroa ja pääomatuloja 39  000 euroa. 

Myös muut oppositiojohtajista saivat huomattavia tuloja. Puoluejohtajista isoimmat tulot sai kokoomuksen Petteri Orpo 123 234 euron ansiotuloilla. Perussuomalaisten Riikka Purra sai 105 189 euron ansiotulot ja noin 2504 euron pääomatulot ja Sari Essayah 96 863 euron ansiotulot ja noin 6625 euron pääomatulot.

Vuoden 2021 verotietoja hämmensi täysin tuntematon nimi 9:52
Tältä näyttää Suomen kovin tulokärki. Uutisaamun vieraana Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää.

9.08 (päivitetty 10.07): Jukka Puotila ja Laura Birn näyttelijöiden tulokärjessä

Näyttelijä ja koomikko Jukka Puotila tienasi viime vuonna noin 327 000 euroa. Hänen tulonsa olivat kokonaan ansiotuloa. Puotila nähtiin viime vuonna esimerkiksi Luokkakokous 3 -elokuvassa.

Näyttelijä Laura Birnin tulot olivat viime vuonna noin 268 000 euroa. Myös hänen tulonsa olivat kokonaan ansiotuloa. Birn on työskennellyt sekä kotimaisissa että ulkomaisissa tuotannoissa.

Tuotantoyhtiö Solar Filmsin omistaja, tuottaja Markus Selin tienasi julkistettujen verotietojen mukaan viime vuonna noin 220 000 euroa, joista ansiotuloa oli 202 000 euroa ja pääomatuloa 19 000 euroa.

Näyttelijä Martti Suosalon tulot olivat viime vuonna 262 000 euroa, joista ansiotuloa oli 253 000 euroa ja pääomatuloa 9 000 euroa. 

8.51 (Päivitetty 9.32): Koiramäki-kirjailija Mauri Kunnaksen tulot yli 350 000 euroa

Koiramäki-kirjoista tunnettu Mauri Kunnas tienasi jälleen viime vuonna huipputulot. Hän ansaitsi yhteensä lähes 352 000 euroa. Siitä pääomatuloa oli noin 216 000 euroa. Myös rikoskirjailija Seppo Jokisen tulot olivat viime vuonna yhteensä yli 300 000 euroa. 

Dekkarikirjailijoista Leena Lehtolainen ansaitsi yli 250 000, Reijo Mäki 124 000 euroa ja Max Seeck yhteensä yli 123 000 euroa.

Kirjailija Miika Nousiaisen tulot olivat yhteensä yli 235 000 euroa. Uuden romaanin viime vuonna julkaissut Jari Tervo ansaitsi lähes 210 000 euroa. Sofi Oksasen tulot olivat yhteensä reilut 129 000 euroa ja Kari Hotakaisen lähes 124 000 euroa.

8.48: Venäjälle jääneillä suomalaisurheilijoilla "nollatulot"

Jääkiekkoilija Teemu Pulkkinen, jääpalloilija Tuomas Määttä ja lentopalloilija Lauri Kerminen eivät maksaneet Suomeen veroja ansiotuloistaan vuonna 2021. Pulkkisella oli tänään julkaistujen verotietojen mukaan pääomatuloja 22 716 euroa, mutta ei ansiotuloja.

Kolmikosta kukin herätti kohua, kun he jäivät pelaamaan venäläisiin sarjoihin sen jälkeen, kun Venäjä käynnisti hyökkäyssodan Ukrainaan.

Myöskään Venäjän lentopallomaajoukkuetta valmentaneella Tuomas Sammelvuolla ei ollut verotettavia ansiotuloja. Hän valmentaa nykyisin Puolan pääsarjassa ja Kanadan maajoukkuetta. Sammelvuo luotsasi Tokion olympialaisissa 2021 Venäjän hopealle. 

8.46: Ensimmäinen nainen sijalla 20

Suomen suurituloisimpien joukko oli verottajan tietojen perusteella viime vuonnakin miesvoittoinen.

Verottajan medialle luovuttamalla listalla ensimmäinen nainen on sijalla 20, kun tarkastellaan pääoma- ja ansiotuloja yhteensä. Tässä listauksessa ensimmäisenä naisena mainitaan Maria Severina Varsinais-Suomesta. Hänen yhteenlasketut ansio- ja pääomatulonsa olivat viime vuonna noin 18,2 miljoonaa euroa.

Venäläistaustainen Severina on tehnyt uraa muun muassa toimitusjohtajana. Hän on vasta-aineita valmistavan HyTest-yrityksen perustaja.

Kaikkiaan verottajan medialle luovuttamalla listalla sadan eniten yhteenlaskettuja pääoma- ja ansiotuloja tienanneen joukossa oli 14 naista.

8.36 (päivitetty 11.17):  Samu Haberille vajaan 400 000 euron tienestit, muillekin muusikoille isot tili

Suomen eturivin artistit tienasivat julkistettujen verotietojen mukaan viime vuonna jälleen jopa satojatuhansia euroja alaa kurittaneista koronarajoituksista huolimatta. 

Perinteisesti muusikoiden tulokärjessä ollut Sunrise Avenue -yhtyeen keulakuva Samu Haber tienasi yhteensä 386 000 euroa, Nightwishin laulunkirjoittaja Tuomas Holopainen puolestaan 263 000 euroa. Haberin tuloista valtaosa oli pääomatuloa, Holopaisella sen sijaan ansiotuloa.

Suomen kielellä esiintyvistä tähtiartisteista Juha Tapio tienasi yhteensä 226 000 euroa, Reino Nordin 199 000 euroa, Paula Vesala 188 000 euroa ja Anssi Kela 178 000 euroa.

Arttu Wiskari ansaitsi yhteensä 162 000 euroa, räppäri Mikael Gabriel 160 000 euroa ja kovassa nousukiidossa viime vuodet ollut Rita Behm 145 000 euroa. JVG:n VilleGallen yhteistulot olivat 103 000 euroa ja Haloo Helsingin keulakuva Elli Haloon 98 000 euroa.

Yksi viime vuoden suurituloisimpia muusikoita oli artisti Stig eli Pasi Siitonen, jonka tilipussi kasvoi muhkeat 311 000 euroa. Toissa vuodesta kasvua oli peräti 130  000 euroa. 

8.34: "Mörkö" Anttilan tulot yli 220  000 euroa

Jääkiekon maailmanmestari ja olympiavoittaja Marko Anttilan verotettavat tulot vuonna 2021 olivat 222  000 euroa. Hän edusti seurajoukkuetasolla KHL-joukkue Helsingin Jokereita.

"Mörkö" Anttila nousi kansansuosikiksi, kun hän johdatti Suomen maailmanmestariksi 2019. Hän toimi kapteenina myös MM-kilpailuissa 2021, joissa Suomi saavutti hopeaa. Varakapteenina hän oli voittamassa helmikuussa Pekingissä Leijonien ensimmäistä olympiakultaa ja vielä toukokuussa maailmanmestaruutta Tampereella.

Mitä veropäivä kertoo, miten verotus muuttuu? 9:01
Mitä veropäivä kertoo, miten verotus muuttuu? Uutisaamun vieraana Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen.

Lue myös:

    Uusimmat