Mainos

LIVE hetki sitten: Neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta kaatuivat

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo  yhteiskuntasopimusneuvotteluiden tilanteesta.

Toimittajia on jo saapunut tilaisuuteen Kesärantaan. Pääministeri Sipilän odotetaan aloittavan noin 19:45. Alunperin tiedotustilaisuuden odotettiin alkavan puoli kahdeksalta illalla.

- 19:45 Sipilä, Stubb ja Soini saapuvat lehdistön eteen.

- Sipilä: Yhteiskuntasopimusneuvottelut ovat kaatuneet. Olen äärimmäisen pettynyt. Kaikki kivet käännettiin. Miksi tai mihin se kaatui? Prosessissa ei löytynyt sitoutumista yhteiseen maaliin.

- Sipilä: Kriisitietoisuus ei ole riittävän syvä, että tilanteen edellyttäviä päätöksiä olisi pystytty tekemään.

- Sipilä: Hallitus on vastuussa Suomen suunnasta. Hallitus käynnistää huomenna suunnitelman laatimisen hallitusohjelman tavotteiden saavuttamiseksi.

- 19:49 Yhteiskuntasopimuksen selvitysmies Juhani Salonius kommentoi seuraavana.

- Salonius:  Ero tavallisiin työmarkkinaneuvotteluihin oli se, että normaalisti neuvottelut käydään aivan viimehetkellä, nyt kyseessä vuoden prosessi.

- Saloniukselle esitetään kysymys. Oliko missään vaiheessa toivon merkkejä?

- Salonius: Kaiken aikaa se oli päällimmäisenä mielessä.

- Mihin neuvottelut kaatuivat?

- Salonius: Tällä aikavälillä ei ollut mahdollista saada aikaan sitoutumista.

Soini puhuu seuraavaksi.

- Soini: Harmittelen, ettei sopimusta syntynyt. Olen huolissani.

Stubb puhuu.

- Stubb: Pettymys on suuri, mutta kuten pääministeri totesi, nyt on hallituksen vuoro ottaa vastuu. 

- 19:58: Toimittajat esittävät kysymyksiä ministereille.

- Millaisia vaihtoehtoja leikkauksille ja verokorotuksille haetaan? 

- Sipilä: Meillä ei ole ollut ajatuksenakaan toteuttaa näitä lisäleikkausia ja korotuksia tässä ja nyt, vaan hakea keinoja välttää ne vuoteen 2017 mennessä. 

- 20:12 yleinen kysymysten esittäminen päättyy.




Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.