Norjassa kannatus EU-jäsenyydelle on nousussa. Keskustelu jäsenyydestä on palannut myös maan politiikkaan vaalien alla.
Norja pitää hallussaan epävirallista ennätystä Euroopan unioniin, tai sen edeltäjiin, hakemisesta. Vuonna 1962 maa haki Euroopan yhteisön (EY) jäsenyyttä, mutta Ranskan presidentti Charles de Gaulle torppasi laajentumisen.
Samoin kävi uudelleen viisi vuotta myöhemmin. Vuonna 1972 neuvoteltu jäsenyyssopimus oli jo valmiina allekirjoitettavaksi, mutta norjalaiset itse kumosivat sen kansanäänestyksessä.
Uusi kansanäänestys Euroopan unioniin liittymisestä järjestettiin vuonna 1994, vain noin kuukausi sen jälkeen, kun Suomessa ja Ruotsissa oli äänestetty jäsenyyden puolesta.
Tälläkin kertaa niukka enemmistö äänesti jäsenyyttä vastaan.
– Kyllä-puolella oli paljon jyrkempi mäki kiivettävänään kuin Suomessa ja Ruotsissa. Norja oli jo aiemmin liittynyt Euroopan talousalueeseen (ETA) eikä jäsenyys enää vaikuttanut sisämarkkinoille pääsyyn, sanoo professori John Erik Fossum.
Fossum työskentelee Oslon yliopistolla ARENA-tutkimuskeskuksessa, joka keskittyy Euroopan integraatioon.
Yhtä aikaa sisällä ja ulkona
ETA:n jäsenenä Norjalla on pääsy useisiin EU:n ohjelmiin sekä sisämarkkinoille, paitsi kalastuksen ja maatalouden osalta.
Tästä se maksaa satoja miljoonia euroja vuosittain.
– Tilanne on monimutkainen. Norja on tavallaan yhtä aikaa unionin sisällä ja ulkona. EU:n kanssa on solmittu noin sata erillistä sopimusta, Fossum selostaa tilannetta.
Vastineeksi sisämarkkinoille pääsystä Norjan pitää omaksua huomattava osa EU:n lainsäädännöstä. Ilman jäsenyyttä sillä ei ole sananvaltaa päätöksiin EU-instituutioissa.
– On tietyllä tapaa outoa, että maassa, joka on hyvin itsetietoinen demokratiastaan, suuri osa lainsäädännöstä tulee ulkopuolelta ilman mahdollisuutta vaikuttaa. Se on kiusallinen tilanne.
Sopimus Euroopan talousalueeseen kuulumisesta nauttii kuitenkin suurta suosiota Norjassa.



