Norjalaissotilaat eivät palanneet sotaharjoituksesta.
Norjalaisia sotilaita on kateissa sotaharjoituksen jälkeen itäisessä Finnmarkin läänissä Pohjois-Norjassa, lähellä Suomen ja Venäjän rajoja.
Kateissa olevia sotilaita oli alun perin kymmenen, mutta viisi heistä löydettiin alkuillasta hyvässä kunnossa, norjalaismediat kertovat.
Sotilaiden piti ilmoittautua aamulla, mutta heitä ei kuulunut. Katoamispaikka on TV2:n mukaan Gandvikin lähellä.
Poliisin operaatiopäällikkö Jørgen Haukland-Hansen kertoo Norjan TV2:lle, että he ovat "painaneet isoa punaista nappia".
– Joko sotilaat ymmärsivät väärin, mihin aikaan heidän piti palata, tai jotain on tapahtunut.
– Meillä ei ole vielä teorioita siitä, mitä on tapahtunut, mutta emme epäile, että kyse olisi mistään rikollisesta, Haukland-Hansen toteaa.
Etsintöihin osallistuu pelastushelikoptereita, lennokkeja ja etsijäkoiria.