MTV:n kysely: Näin suomalaisten suhtautuminen koronaan on muuttunut – "Ihmiset jähmettyivät kuin olisi kolmas maailmansota"

MTV:n kysely: Suhtautuminen koronan uhkaavuuteen lieventynyt 0:46
Katso kommentit videolta!

Valtaosa suomalaisista pitää koronavirusta edelleen uhkana terveydelle, mutta suhtautuminen on lieventynyt epidemian alkuun verrattuna. Asia käy ilmi MTV Uutisten teettämästä kyselystä.

Vielä huhtikuussa 2020 koronaa piti erittäin suurena uhkana 30 prosenttia ja melko suurena uhkana 53 prosenttia vastaajista. Vastaavat luvut ovat tuoreessa kyselyssä 10 prosenttia ja 48 prosenttia.

Vantaan Myyrmäessä ostoksilla ollut Åsa Raveala kuuluu heihin, jotka eivät vielä huokaisisi helpotuksesta viruksen suhteen.

– Uhka kasvaa, kun ihmiset eivät ole ottaneet rokotteita. He levittävät ja menevät sinne tänne. Ja ilman maskeja. Ja kun isoja joukkoja kokoontuu, niin siinähän se leviää.

"Liikaa polemiikkia, voisi käyttää maalaisjärkeä"

Melko pienenä uhkana koronaa pitää nyt 38 prosenttia, kun huhtikuussa 2020 vastaava luku oli ainoastaan 15 prosenttia. Hyvin harva ei pidä koronaa lainkaan uhkana suomalaisten terveydelle. 

Vantaalainen Osmo Moilanen on kuitenkin sitä mieltä, että uhkaa on hieman liioiteltu. 

– Liian paljon on nostettu polemiikkia. Jokainen ihminen voisi ulkoilla ja pitää itsensä kunnossa. Lukea ja harrastaa. Ihmiset jähmettyivät paikoilleen kuin olisi kolmas maailmansota. Jos tarttuu, niin tarttuu. Jos ei, niin ei. Voisi käyttää maalaisjärkeä, sanoo hän.

Suurin osa MTV:n kyselyyn vastanneista varautuu viruksen aiheuttamaan uhkaan kasvomaskeilla, käsihygienialla ja yleisötapahtumia välttämällä. Yleisötapahtumia välttää edelleen peräti 60 prosenttia kansasta, vaikka kokoontumisrajoitukset poistettiin kokonaan viime viikon perjantaina.

– Siellä missä on paljon ihmisiä, niin hölmöähän sinne olisi mennä, sanoo Osmo Moilanen

– Kyllä käsienpesu ja käsidesi on ollut kovassa käytössä. Hirveän vähän olen missään liikkunut, kertoo puolestaan Mona Boström.

Parhaat arviot presidentille ja THL:n johtajalle

Kyselyssä tiedusteltiin myös kansalaisten mielipidettä poliitikkojen ja johtavien virkamiesten onnistumisesta koronakriisin hoidossa. Arvosteluasteikolla 1–5 parhaan arvosanan, 4, sai tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Seuraavaksi parhaiten olivat vastaajien mielestä onnistuneet THL:n johtaja Mika Salminen (3,9) ja pääministeri Sanna Marin (3,2).

– He ovat tätä johtaneet ja kyllä mielestäni onnistuneet, sanoo vantaalainen Raija Wickstöm.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun saama arvosana oli 2,5. Rajoitukset ovat henkilöityneet vahvasti Kiuruun, mutta kritiikin lisäksi ministerille löytyy myös tukea.

– Minä kannatan kyllä Kiurua, hän on hoitanut erittäin hyvin hommat. Ihmisiä ärsyttää, kun hän jauhaa samoista asioista, mutta kun se ei mene muuten perille. Ihmiset eivät käytä omaa ajattelukykyään, sanoo Osmo Moilanen.

Kyselyyn vastasi yhteensä 1 873 henkilöä syyskuun lopussa. Tutkimuksen teki MTV:n toimeksiannosta Corefiner Oy.

Lue myös:

    Uusimmat