MTV:n HD-kanavat teräväpiirtona kaikkien katsottavaksi
MTV tarjoaa katsojille MTV3-, Sub- ja AVA-kanaviensa teräväpiirtoversiot operaattoreiden kaapeli- ja antenniverkoissa salaamattomina.
Yhtiö haluaa edistää HD-katselun yleistymistä Suomessa. HD-tarjontaa vahvistetaan lanseeraamalla nykyisen MTV3 HD -kanavan rinnalle Sub- ja AVA-kanavien teräväpiirtoversiot eli jatkossa yhä useampi katsoja pääsee nauttimaan MTV:n sisällöistä entistä terävämmin. Myös MTV Katsomo -palvelussa vastaavien kanavien suoratoistolähetykset lähetetään HD-laatuisina, kuten myös kaikki cmore.fi-palvelun sisältö.
Teräväpiirtokanavien katseluun siirtyminen vaatii kuluttajilta varmistuksen operaattoreiden HD-tarjonnasta, kanavien vastaanottoon sopivan HD-laitteiston ja kanavien virittämisen. MTV:n jakelusta vastaava varatoimitusjohtaja Risto Koivula sanoo, että muutoksella halutaan tarjota katsojille parempi katseluelämys esimerkiksi nyt alkaviin jääkiekon MM-kisoihin ja yleisesti vauhdittaa HD-siirtymää, joka tapahtuu koko Suomessa asteittain 1.4.2020 mennessä.
– Kotitaloudet ovat vasta viime aikoina panostaneet HD-laitteisiin, joten meidän on nyt oikea aika tuoda heille lisää katsottavaa ja kannustaa muitakin löytämään HD-tasoisen kuvanlaadun edut, Koivula toteaa.
– Uskon, että jääkiekon MM-kisat ovat omiaan konkretisoimaan yleisesti, miten miellyttävää terävän kuvanlaadun seuraaminen on. Olemme saaneet operaattoreilta paljon positiivista palautetta tämän mahdollistamisesta nyt suurimmalle osalle suomalaisia kotitalouksia.
Jääkiekon MM-kisat HD:na MTV3 HD -kanavalla
HD-kanavien avaaminen mahdollistaa perjantaina alkavien jääkiekon MM-kisojen Suomen otteluiden katsomisen teräväpiirtolaadulla. MTV3 HD -teräväpiirtokanavan ohjelmisto on sama kuin tutun MTV3-kanavan, eli katsojat näkevät siltä kaikki kotimaiset suosikkiohjelmansa nyt HD-kuvanlaadulla. Kesän 2017 ohjelmahittejä ovat muun muassa Piha ja parveke, Paimelan autoparoni sekä Makumuistoja.
Myös Subin ja AVA:n ohjelmisto nyt teräväpiirtona
Aiemmin ainoastaan perinteisinä SD-tason lähetyksinä nähdyt Sub- ja AVA-kanavat saavat nyt rinnalleen myös teräväpiirtoversion. Sub on Suomen kolmanneksi suurin kaupallinen tv-kanava ja muun muassa sen suosikkisarja Simpsonit on nyt katsottavissa myös HD- laatuisena. Subin ohjelmiston painopisteinä ovat kotimaiset hitit ja maailmaan parhaimmat elokuvat. Subin ohella myös naiskatsojien suosikkikanava, kiinnostavimpiin ilmiöihin ja persooniin lifestylen ja viihteen maailmasta erikoistunut AVA näkyy jatkossa HD-laatuisena.
Katsojalle helppo HD-loikka
Nähdäkseen teräväpiirto-, eli HD-lähetyksen, tulee katsojan tarkistaa laitteistonsa HD-valmius ja kanavien HD-saatavuus omalta operaattorilta sekä vain virittää kanavat näkymään. HD-kanavien näkyvyydessä saattaa ilmetä operaattorikohtaisia eroja. Operaattorit viestivät oman verkkonsa asiakkaille tarkemmin milloin MTV3:n, Subin ja AVAn HD-versiot tulevat tarjolle. Digitan antenniverkon kautta televisiota katselevia muutos ei koske.
Uusimmat
-
23:16
Voitaisiinko Suomessa nähdä Ruotsin kaltaisia väkivaltaisuuksia? Ylikomisario kertoo keinot, miten Suomi ei ajaudu "Ruotsin tielle"
-
22:33
Anton Lundell ja Aleksander Barkov juonivat taianomaisen täysosuman – Floridan suomalaistähdet ilmiliekeissä
-
22:27
Tunisian rannikolla uponneesta tankkerista ei viranomaisten mukaan vuoda öljyä mereen
-
22:20
Asiantuntija uskoo, että ukrainalaiset voivat taistella Azovstalin terästehtaassa pitkään: MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
22:00
Myyrän pudotus saa muut kisaajat häkeltymään: "Paska fiilis"
-
21:38
Lento-onnettomuus Jyväskylässä – yksi kuollut lentokoneen pudottua
-
21:19
Laura Malmivaaran poika syntyi – "Suloisen pojan ensimmäinen aamu"
-
21:17
Chelsea marssi Liverpoolin seuraksi finaaliin
-
21:00
Ympäristöaktivistien mielenosoitus venäläisen hiilen kuljetusta vastaan jatkuu edelleen Hangossa
-
20:55
Michael Monroe herkistyy löytäessään merkityksellisen haudan: "Aika iso heräys asioihin"
-
20:50
Afganistan: Pakistanin ilmaiskuissa kuollut lähes 50 ihmistä, suuri osa naisia ja lapsia
-
20:40
Sveitsiläismies masturboi itsensä teho-osastolle – vaurio iski yllättävään paikkaan
-
20:15
Michael Monroe hämmästyy suvustaan löytyneestä yllätyksestä: "Mikään ei ole räjäyttänyt tajuntaani niinkuin tämä nyt"
-
20:02
Vahvistus: Mixu Paatelainen HIFK:n peräsimeen
-
20:02
Poliisi ampunut kolmea Ruotsin mellakoissa – poliisin mukaan kyse kimmokkeista
-
19:49
"Isompi pommi kuin on ymmärretty": Mielenterveyshoitoa yli lain määräämän ajan odottaneita nuoria nyt 9 kertaa enemmän kuin ennen koronaa
-
19:38
Kimi Räikkösen luottomiehen uusi F1-pesti alkanut katastrofaalisesti – "En olisi uskonut"
-
19:29
Taylor keksii työkseen nimiä vauvoille – palvelu kustantaa jopa kymppitonnin
-
19:05
Michael Monroelle selviää uskomaton asia esi-isästä: "Äärimmäisen vaikutusvaltainen herra"
-
18:48
Mariupol ei antaudu – neljä syytä, miksi sodassa raunioitunut kaupunki on Kremlille niin tärkeä
-
Lataa lisää