MTV Koskelassa – pysäyttävästi teinimurhasta kirjoittanut poliisi: "Nyt jos koskaan pitäisi kiinnittää huomio siihen, että tapahtumilla on tausta"

Helsingin Koskelassa tapahtunut 16-vuotiaseen poikaan kohdistunut henkirikos on herättänyt poliisissa kasvavaa huolta lasten ja nuorten tilanteesta. 

Helsingin poliisilaitoksen rikosylitarkastaja Jonna Turunen kommentoi MTV Uutisille, että poliisi pitää henkirikosta poikkeuksellisen raakana ja törkeänä väkivaltarikoksena.

‒ Tämä on poikkeuksellinen ja äärimmäinen tapaus, joka on herättänyt poliisissa huolta lasten ja nuorten tilanteesta yhteiskunnassamme, Turunen kertoo.

Poliisi tiedotti eilen perjantaina, että uhri oli lastensuojelun asiakas, jota kolme 16-vuotiasta epäiltyä olivat mahdollisesti kiusanneet jo pidemmän aikaa.

Turunen julkaisi torstaina poliisin blogissa kirjoituksen, jonka mukaan tapauksella on yhteiskunnallista merkitystä.

‒ Tällä murhalla, sen lisäksi että se on äärimmäisen vakava rikos sekä suuri tragedia läheisille, on yhteiskunnallinen merkitys. Nyt jos koskaan pitäisi kiinnittää huomio siihen, että tapahtumilla on tausta, jossa tehdyt toimenpiteet, tarjottu apu ja huolenpito eivät ole olleet riittäviä lapsen suojelemiseksi, Turunen kirjoitti blogissa.

Turunen kommentoi lauantaina MTV Uutiset Liven haastattelussa, että blogikirjoitus oli poliisin näkökulmasta keskustelunavaus, jolla haluttiin kiinnittää huomiota lasten ja nuorten hyvinvointiin.

‒ Poliisin tehtävänä on osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja nostaa esille asioita, joita poliisissa näemme.  Itse peräänkuulutan tehokkaita toimenpiteitä kaikilta toimijoilta. 

"Tarvitaan riittäviä voimavaroja ja keinoja puuttua"

Turusen mukaan esimerkiksi lastensuojelussa tarvitaan riittäviä voimavaroja ja keinoja puuttua lasten ja nuorten ongelmiin. 

‒ Nyt täytyisi tehdä tarvittavia lainmuutoksia, tehokkaita ja riittäviä toimenpiteitä, riittävällä määrällä ammattilaisia. Asioita, jotka oikeasti auttavat ihan oikeita lapsia ja nuoria, Turunen kirjoittaa blogissa.

‒ Osa nuorista tarvitsee hoitoa ja osa rajoja ja puuttumista. Tähän tulee olla valmius, Turunen kommentoi MTV Uutisille.

Katso rikosylitarkastaja Jonna Turusen koko haastattelu artikkelin yllä olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat